RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 25.01.2022/Pykälä 18
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Täyttölupa sairaan-/terveydenhoitajan toimen täyttämiseksi toistaiseksi hyvinvointipalveluiden palvelualueella
HL 25.01.2022 § 18
4/01.01.01.00/2022
Sairaanhoitaja kotihoidosta on irtisanoutunut toimestaan 14.2.2022 alkaen.
Sairaan-/terveydenhoitajan tehtävänä on kotihoidon asiakkaiden terveyden- ja sairaanhoito sekä kokonaisvaltaisen hoivan ja hoidon suunnittelu ja toteutus yksilöllisen palvelutarpeen mukaisesti. Sairaan-/terveydenhoitaja toimii oman nimetyn alueensa tiimivastaavana ja tarvittaessa hän sijaistaa myös toisen alueen tiimivastaavaa. Tehtäväkuvaan kuuluu myös työskentely kotisairaalassa tarpeen mukaan. Tavoitteena on asiakkaiden selviytymisen tukeminen kotona mahdollisimman pitkään.
Ikäihmisten määrä on kasvanut viime vuosina ja kotiin tarjottavien palveluiden kehittäminen ja laajentaminen on entisestään korostunut. Vanhuspalvelulain mukaisen toiminnan toteuttamisen ja mm. vuodeosaston sairaansijan määrän vähentämisen vuoksi kotona hoidetaan yhä huonokuntoisempia asiakkaita. Kotihoitoon tarvitaan riittävät resurssit, jotta lain edellyttämät velvoitteet pystytään toteuttamaan ja uuteen tarpeeseen pystytään vastaamaan.
Täyttölupaa haetaan yhden sairaan-/terveydenhoitajan avoimen toimen täyttämiseksi vakinaisesti 1.3.2022 alkaen. Palvelussuhteen alkaessa tehtävien sijoituspaikkana on kotihoito.
Sairaan-/terveydenhoitajan toimen täyttäminen sisältyy palvelualueen henkilöstösuunnitelmaan ja talousarvioon.
Oheisena kotihoidon sairaan-/terveydenhoitajan tehtävänkuvaus.
Kaupungin johtoryhmä puoltaa täyttölupien myöntämistä.
Valmistelija Hoiva- ja hoitotyönjohtaja Päivi Piisilä, 040 480 6093
Esittelijä Palvelualuejohtaja (hyvinvointi) Narkilahti Juha Kemijärvi
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää myöntää täyttöluvan yhden (1) sairaan-/terveydenhoitajan toimen täyttämiseksi 1.3.2022 alkaen toistaiseksi.
Päätös Lautakunta päätti yksimielisesti ottaa asian kiireellisenä käsittelyyn.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Hoiva- ja hoitotyönjohtaja
Henkilöstöpalvelut
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |