RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 25.01.2022/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
# | 2. hakukierros /Hakuilmoitus_covid19_korvaukset_3.1.2022 | |
# | Kemijärvi_Hakulomake A_Covid-19; valtionavustukset 1.9. - 31.12.2021 | |
# | Kemijärvi_Allekirjoitettu saate_covid19 anomus2 |
Valtionavustushaku covid-19-kustannusten korvaamiseen, 2. hakukierros
HL 25.01.2022 § 8
93/02.05.01.01/2021
Sosiaali- ja terveysministeriö ilmoittaa haettavaksi valtionavustusta kunnille, kuntayhtymille ja Ahvenanmaan maakunnalle vuonna 2021 aiheutuneisiin, sosiaali- ja terveydenhuollon covid-19-kustannuksiin, liite 4. Hakuaika 2. avustushaun osalta koskee testauksen, jäljittämisen, rokottamisen ja hoidon kustannuksia aikavälillä 1.9.2021-31.12.2021 sekä muita välittömiä covid-19-kustannuksia, joita ei ole haettu em. osalta tai väestöpohjaan liittyen ensimmäisellä hakukerralla.
Hakuaika on aikavälillä 3.1.2022-31.1.2022. Avustuksia haetaan STM:n kokoamalla taulukkomuotoisella hakulomakkeella sekä allekirjoitetulla saatteella. Hakulomake tulee toimittaa suojaamattomana ja muokattavana xls/xlsx-tiedostona sekä STM:n kirjaamoon että osoitteeseen koronakorvaukset.stm(at)gov.fi viitteellä VN/32116/2021.
Valtionavustuksen määrä on laskennallinen. Valtionavustus määritellään kertomalla hakijakohtainen toimintokohtainen lukumäärä toimintokohtaisella yksikkökorvauksella. Laskennan perusteena käytettävien toimintokohtaisten yksikkökorvausten suuruus on:
1) testauksen osalta 113 euroa testaustapahtumaa kohden;
2) tartuntojen jäljittämisen osalta 406 euroa tartuntaa kohden;
3) rokotusten osalta 16 euroa rokotuskertaa kohden;
4) perusterveydenhuollossa toteutetun covid-19-taudin sairaalahoidon osalta 564 euroa hoitopäivää kohden;
5) erikoissairaanhoidossa toteutetun covid-19-taudin sairaalahoidon osalta 1 183 euroa hoitopäivää kohden ja
6) covid-19-taudin vuoksi potilaalle annetun tehohoidon osalta 4 105 euroa hoitopäivää kohden.
Avustuspäätökset perustuvat hakijan antamiin tietoihin sekä kansallisesti saatavilla olevaan tietoon. Valtionapuviranomainen arvioi annettujen tietojen oikeellisuutta ja pyytää tarvittaessa lisäselvityksiä.
Liitteenä 5 on Kemijärven kaupungin avustushakemus, joka sisältää vaaditun saatteen ja taulukkomuotoisen hakulomakkeen.
Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236
Esittelijä Palvelualuejohtaja (hyvinvointi) Narkilahti Juha Kemijärvi
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää hakea liitteen 5 mukaisella hakemuksella valtionavustusta 1.9.2021-31.12.2021 aiheutuneisiin Covid-19-kustannuksiin.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Sosiaali- ja terveysministeriö
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |