Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 25.01.2022/Pykälä 4



Katsaus tilinpäätösennusteeseen 2021

 

LLJ 25.01.2022 § 4     

76/02.02.00/2021       

 

Tilapalvelut liikelaitoksen tilinpäätös valmistuu helmikuussa. Toimitusjohtajan näkemyksen mukaisesti tuodaan liikelaitoksen johtokunnalle kuitenkin jo tammikuussa ennuste liikelaitoksen käyttötalouden ja investointien toteutumasta. Tuloihin ja menoihin voi tulla vielä osto- ja myyntireskontran kirjausten kautta muutoksia, jotka vaikuttavat lopullisiin tuloslukuihin. Lomapalkkavelka on sisällytetty kuluihin arviona, koska lopullista velkamäärää ei ole saatu palkanlaskentapalvelut toimittavalta Sarastialta. Käyttötalousarvioon nähden toteutumaennuste on tällä hetkellä noin 60 000 euroa arvioitua parempi ollen 2 760 000 euroa.

 


Tilapalvelujen osalta toteutumaennuste on heikompi johtuen tehtyjen kiinteistökauppojen negatiivisesta tulosvaikutuksesta ja koronan johdosta tehdyistä vuokramuutoksista. Puhtaus- ja ruokapalvelujen toteutuma on ennakoitua parempi johtuen henkilöstömenojen vähentymisestä. Liikelaitoksen tuloslaskelma on liitteenä 1.

Investointien osalta toteutumaennusteprosentti on 87 % 19.1.2022 tilanteessa. Myös investointien osalta osa kirjauksista on vielä tekemättä osto- ja myyntireskontran ollessa vielä auki. Investointien toteutumaraportti on liitteenä 2.
 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

Esittelijä Liikelaitoksen toimitusjohtaja Pöyliö Esa Kemijärvi

 

Päätösehdotus Liikelaitoksen johtokunta merkitsee tilinpäätösennusteeseen liittyvän tilannekatsauksen tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.