RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.02.2022/Pykälä 70
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Avoimien virkojen lakkauttaminen
KH 28.02.2022 § 70
92/01.01.00.02/2022
Kaupunginhallitus on vahvistanut virkaluettelon 14.6.2021 § 213 ja todennut muiden virkojen lakkautuneen.
Avoimeksi tullut virka, jossa ei käytetä julkista valtaa, on lakkautettava. Jos ko. tehtävään tarvitaan uusi henkilö, hänet otetaan työsopimussuhteeseen. Tältä osin kunnilla/ kuntayhtymillä ei ole harkintavaltaa. Myös ns. pakastevirat on syytä lakkauttaa, ellei niihin kuulu julkisen vallan käyttämistä. Tavoitteena on virkasuhteen käytön rajaaminen niihin tehtäviin, joissa käytetään julkista valtaa.
Seuraavat virat ovat käyneet tarpeettomiksi, eikä niitä ole tarkoitus täyttää.
Taloussuunnittelija
Toimistosihteeri
Toimistosihteeri
Perhepsykoterapeutti
Lähihoitaja
Lähihoitaja
Lähihoitaja
Lähihoitaja
Perushoitaja
Lehtori (luonnontieteet)
Luokanopettaja
Liitteenä 13 luonnos virkaluettelosta 1.3.2022 lukien. Oheisena kaupunginhallituksen jäsenille tiedoksi viranhoitajat sisältävä virkaluettelo (ei julkinen henkilörekisteri).
Valmistelija Henkilöstö- ja hallintosihteeri Päivi Alatalo 040 587 2490
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä 13 olevan virkaluettelon 1.3.2022 lukien ja toteaa edellä mainittujen virkojen lakkautuneen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Henkilöstöpalvelut
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |