RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.03.2022/Pykälä 90
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausunto ehdotukseen valtioneuvoston asetukseksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun valtioneuvoston asetuksen 16 a §:n muuttamisesta
KH 14.03.2022 § 90
131/14.00.00/2022
Esityksessä (liite 15) ehdotetaan lisättäväksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun valtioneuvoston asetuksen (1373/2018) 16 a §:ään uusi 4 momentti, jossa säädettäisiin opiskelua koskevien työvoimapoliittisten lausuntojen antamisesta. Keskistetysti työttömyysturvatehtäviä hoitavan Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston lisäksi kukin työ- ja elinkeinotoimisto voisi antaa omalla toimialueellaan työvoimapoliittisen lausunnon työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 10 §:n 2 momentin 1-4 ja 6 kohdassa
tarkoitetusta opiskelusta, jos työnhakijalla ei ole opiskeluaikaista työssäoloa tai yritystoimintaa.
Lisäksi kukin työ- ja elinkeinotoimisto voisi antaa omalla toimialueellaan työvoimapoliittisen lausunnon sellaisista työttömyysturvalain 2 luvun 10 §:n 2 momentin 5 ja 7 kohdassa tarkoitetuista opinnoista, joiden laajuus on kokonaisuudessaan vähemmän kuin kyseisissä kohdissa säädetty opintojen päätoimisuutta osoittava laajuus.
Valmistelija Kaupunginjohtaja Atte Rantanen, 040 726 6601
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että ehdotukseen ei ole lisättävää.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |