RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.03.2022/Pykälä 81
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Käyttötalouden seurantaraportti 31.1.2022 koko kaupungin osalta
KH 14.03.2022 § 81
33/02.02.00/2021
Kaupunginhallituksen tehtävänä on seurata kaupungin talouden kehitystä ja talousarvion toteutumista. Hallintosäännön 63 §:n mukaan kaupunginhallitus käsittelee määrävälein kaupunkitasoisen talouden toteutumaraportin.
Kaupunginhallitus on hyväksynyt 7.12.2021 § 426 vuoden 2022 talousarvion toimeenpano-ohjeen. Toimeenpano-ohjeen mukaan kaupungin talouden seurantaraportit valmistellaan kaupunginhallitukselle kuukausittain lukuun ottamatta tammi- ja heinäkuuta.
Kaupungin käyttötalousmäärärahojen käytön toteutuma 31.1.2022 on seuraava:
Tammikuun toteutumassa ei ole mukana lomarahaosuutta eikä eläkemenoperusteisia maksuja, joiden vaikutus on koko kaupungin osalta n. 250 000 euroa tammikuulta. Toteutumaprosentti ao. kustannukset mukaan lukien on koko kaupungin osalta 6,5 %, kun se laskennallisesti saisi olla enintään 8,3 %. Tammikuun toteutuman perusteella ei voi vielä tehdä tilinpäätösennustetta.
Oheisliitteenä koko kaupungin henkilöstöraportti.
Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, puh. 040 730 0236
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee käyttötalouden seurantaraportin 31.1.2022 koko kaupungin osalta tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |