RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 29.03.2022/Pykälä 47
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liikuntapalvelujen käyttömaksut 1.6.2022 alkaen
HL 29.03.2022 § 47
108/02.05.00.00/2022
Talouden sopeuttamisohjelma rajoittaa hintojen alennuksia. Talousarvioon ei ole varauduttu mahdollisesti hintojen alentamisesta johtuvilla vähenevillä tuloilla. Toimintatuotoilla tasataan menoja mm. vuokra- ja henkilöstökuluja.
Uimahallin suurimmat kustannukset muodostuvat kiinteistön vuokrasta ja ne eivät tule pienemään tarvittavien ylläpitokustannusten vuoksi. Vuoden 2021 vuokrakulut olivat 760 000 €, henkilöstökulut 260 000 € ja myyntitulot 200 000 €. Liikuntapalvelut saavat valtionosuutta 26 000 €, joka jakaantuu uimahallin, liikuntahallin ja muiden liikuntapalvelujen kesken.
Palvelujen takaamiseksi tarvitaan riittävä henkilöstömäärä ja niiden kulut ovat vakiot ja lähes vuosittain kasvavat. Talouden sopeuttamisohjelma sitoo palvelualuetta vielä tämän vuoden. Nyt esitetyillä hintojen alennuksilla on tavoitteena saada lisää yksityisiä sekä yritysasiakkaita.
Aloitetta ilmaisista palveluista on vaikea toteuttaa vuonna 2022. Käyttömaksuja tarkastellaan uudelleen vuonna 2023 sen hetkisen taloustilanteen mukaan. Palvelualueen ja sen osa-alueiden kuten liikuntapalvelujenkin tehtävä on pysyä annetussa talousraamissa. Uusien hintojen talousvaikutusta tarkistetaan vuoden lopussa.
Valmistelija Kansalaisopiston rehtori, kulttuuri ja vapaa-ajan palvelut vastuualueen esimies Heidi Laukkanen, 040 484 2079
Esittelijä Palvelualuejohtaja (hyvinvointi) Narkilahti Juha Kemijärvi
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä liikuntapalvelujen käyttömaksut 1.6.2022 alkaen liitteen 5 mukaisesti.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Liikuntapalvelut
HL 22.02.2022 § 28
Liikuntapalvelujen käyttömaksuja on viimeksi joulukuussa 2019 HL 03.12.2019 § 148. Liitteenä 11 olevien käyttömaksujen tarkistuksella päivitetään ja yhtenäistetään uimahallin ja liikuntahallin käyttömaksuja.
Uutena hinnastossa on kuukausikortit uimahallille ja liikuntahallille. Perustelut kuukausikorteille on kysyntä lyhytaikaiselle käyttötarpeelle esim. lomalaiset, keikkatyöläiset ja korona-aika.
Kuntosalikorttien hintojen ja käytön yhtenäistämisen tavoitteena on madaltaa käyttökynnystä molempien hallien osalta. Hintojen yhtenäistämisellä ja muutoksilla kannustetaan kuntalaisia liikkumaan, madaltamaan kynnystä liikunnan aloittamiselle ja ylläpitämiselle.
Valmistelija Kansalaisopiston rehtori, kulttuuri ja vapaa-ajan palvelut vastuualueen esimies Heidi Laukkanen, 040 484 2079
Esittelijä Palvelualuejohtaja (hyvinvointi) Narkilahti Juha Kemijärvi
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä liikuntapalvelujen käyttömaksut 1.6.2022 alkaen liitteen 11 mukaisesti.
Päätös Lautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteluun.
Tiedoksi Liikuntapalvelut
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |