RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 29.03.2022/Pykälä 42
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Täyttölupa kahdeksan varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa oleviin tehtäviin
HL 29.03.2022 § 42
4/01.01.01.00/2022
Täyttölupa haetaan kahdeksaan varhaiskasvatuksen opettajan vakinaiseen tehtävään Jyvälänpuiston ja Särkelän päiväkoteihin.
Varhaiskasvatuslaissa- ja asetuksessa on määritelty kasvattajien ja hoidossa olevien lasten suhdeluku. Tämän mukaan lapsiryhmässä tulee olla yli kolmevuotiaiden lasten ryhmässä 1 kasvattaja / 7 lasta ja ja alle kolmevuotiaiden ryhmässä 1 kasvattaja / 4 lasta. Näistä suhdeluvuista saa lain mukaan poiketa ainoastaan tilapäisesti ja lyhytaikaisesti. Suhdeluvusta poikkeaminen ei voi olla päivittäistä eikä jatkuvaa, vaan sen tulee olla luonteeltaan lyhytaikaista ja satunnaista. Varhaiskasvatuksen järjestäjän tulee huolehtia riittävästä sijaisjärjestelmästä, jonka avulla pystytään huolehtimaan siitä, että varhaiskasvatuslain edellyttämä henkilöstömitoitus pystytään nopeasti saavuttamaan myös vaikeasti ennakoitavissa tilanteissa. (HE40/2018, 36§)
Työntekijöiden eripituisten poissaolojen, jaksotyöstä johtuvien vapaapäivien pitäminen KVTES.n mukaisesti sekä mitoituksen mukaisen toiminnan varmistamiseksi on jouduttu käyttämään määräaikaisia sijaisia.
Tarve opettajien toistaiseksi voimassa oleviin tehtäviin on pysyvä.Varhaiskasvatustoiminnan kannalta ei ole järkevää, että pysyvään tarpeeseen vastataan eripituisilla määräaikaisilla sijaisuuksilla.
Varahenkilön työpanoksella voidaan osittain vastata varhaiskasvatuslain vaatimuksiin mitoituksesta lapsiryhmässä, helpottaa eripituisten poissaolojen sijaisjärjestelyjä sekä tuomaan taloudellista säästöä sijaiskustannuksissa. Varhaiskasvatuspalveluissa on ennestään kaksi varahenkilöä, mutta heidän työaikansa on todettu riittämättömäksi vastaamaan kaikkien päiväkotiryhmien tarpeita.
Opettajien tehtävät sisältyvät varhaiskasvatuspalveluiden henkilöstösuunnitelmaan ja palkkaukseen on varattu määräraha v. 2022 talousarviossa.
Oheisena varhaiskasvatuksen opettajan tehtävänkuvaus.
Kaupungin johtoryhmä puoltaa täyttöluvan myöntämistä.
Valmistelija Vs. varhaiskasvatuspäällikkö Tiina Martinkauppi, 040 861 6486
Esittelijä Palvelualuejohtaja (hyvinvointi) Narkilahti Juha Kemijärvi
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää myöntää täyttöluvan kahdeksan varhaiskasvatuksen opettajan tehtävän täyttämiseen 1.8.2022 alkaen toistaiseksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Paula Alatalo poistui tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen klo 17.37.
Tiedoksi Varhaiskasvatus
Henkilöstöpalvelut
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |