Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.04.2022/Pykälä 119


Otto-oikeuden käyttäminen teknisen lautakunnan päätökseen 10.3.2022 § 28 / Viranhaltijapäätökset, kunnallistekniikan päällikön päätös 2.3.2022 § 3

 

KH 04.04.2022 § 119     

158/02.08.00/2022       

 

Kunnallistekniikan päällikkö on tehnyt hankintapäätöksen kone- ja ajoneuvokaluston polttoaineiden hankinnasta vuosille 2022-2024. Päätös on tehty tarjouspyynnön mukaisesti halvimman hinnan perusteella kunkin tuotteen osalta erikseen: bensiini 95E ja 98E sedieselöljy hankitaan Oy Teboil Ab:ltä ja polttoöljy hankitaan Napapiirin Kuljetus Oy:ltä. Kyseessä on kansallisen hankintarajan alittava hankinta, eli pienhankinta.

Tekninen lautakunta käytti hankintapäätökseen otto-oikeutta ja päätti, että polttoaineet 2022-2024 hankitaan seuraavasti: bensiini 95E ja 98E S-Business Oy:ltä sekä dieselöljy ja polttoöljy hankitaan Napapiirin Kuljetus Oy:ltä. Tekninen lautakunta ei päätöksessään perustellut halvimman tarjouksen sivuuttamista.

Ukrainan sodan aiheuttaman epävarmuuden, mahdollisten pakotteiden ja huoltovarmuuden kannalta on tarkoituksenmukaista, että Kemijärven kaupunki ei hanki polttoaineita venäläistaustaiselta Oy Teboil Ab:ltä.
 

Valmistelija Palvelualuejohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan varahenkilö

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että kone- ja ajoneuvokaluston polttoaineet hankitaan v. 2022-2024 seuraavasti: bensiini 95E ja 98E S-Business Oy:ltä ja dieselöljy sekä polttoöljy Napapiirin Kuljetus Oy:ltä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Oy Teboil Ab

 S-Business Oy

 Napapiirin Kuljetus Oy

 Tekniset palvelut