RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.04.2022/Pykälä 123
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Koillis-Lapin Sähkö Oy:n, Itä-Lapin Energia Oy:n ja Keski-Lapin Voima Oy:n yhtiökokoukset 6.4.2022 / Yhtiökokousedustajan ohjeistus
KH 04.04.2022 § 123
190/00.01.00.03/2022
Yhtiökokoukset pidetään 6.4.2022.
Kokouksissa käsitellään esityslistojen mukaiset asiat.
Esityslistoilla on hallituksen jäsenten valinta. Kemijärven kaupungin edustajia ei ole erovuorossa vuonna 2022.
Yhtiökokousten esityslistoilla on asiana vuoden 2021 tilinpäätöksen hyväksyminen sekä hallituksen jäsenten kokouspalkkioiden sekä hallituksen puheenjohtajan kuukausipalkkiosta yms. korvauksista päättäminen.
Esityslistalla on myös tilintarkastajan valinta. Nykyinen tilintarkastaja on KPMG Oy Ab, päävastuullisena tilintarkastajana Tapio Raappana. Yhtiökokous valitsee yhtiöjärjestyksen mukaisesti yhtiölle yhden varsinaisen tilintarkastajan ja yhden varatilintarkastajan tai tilintarkastajaksi valitaan tilintarkastusyhteisö. Varsinaisen tilintarkastajan tulee olla Keskuskauppakamarin, kauppakamarin tai JHTT-lautakunnan hyväksymä tilintarkastaja.
Kuntalaki 122 §:
"Kunnan tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö, jollei tästä poikkeamiseen ole perusteltua tarkastuksen järjestämiseen liittyvää syytä."
Oheisena kaupunginhallituksen jäsenille yhtiöiden kokouskutsu, esityslista ja tilinpäätösasiakirjat.
Yhtiökokousedustajana on kaupunginjohtaja.
Valmistelija Hallintokoordinaattori Merja Maijala, 040 834 3849
Esittelijä Kaupunginjohtajan varahenkilö
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ohjeistaa
- yhtiökokousedustajaa tilintarkastajan valinnasta siten, että tilintarkastusyhteisöksi tulee valita kuntalain mukaisesti Kemijärven kaupungin tilintarkastusyhteisöksi vuosille 2018-2022 valittu KPMG Oy Ab.
- yhtiökokousedustajaa siten, että kokouspalkkiot ja hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio määrätään Kemijärven kaupungin palkkiosäännön mukaisesti.
Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että Paula Alatalo esteellisenä poistui kokouksesta, eikä osallistunut asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon (HL 28.1. kohta 4 palvelussuhdejäävi Pelkosenniemen kunnan konserniviranhaltijana)
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Yhtiökokousedustaja
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |