Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.06.2022/Pykälä 239


Kaupunginvaltuuston kokouksen 25.4.2022 päätösten täytäntöönpano

 

KH 27.06.2022 § 239     

277/00.00.01.01/2022       

 

Kaupunginvaltuuston pöytäkirja 25.4.2022 on asetettu yleisesti nähtäville Kemijärven kaupungin yleisessä tietoverkossa 27.5.2022. Päätökset ovat lainvoimaisia.

 

Valmistelija Hallintokoordinaattori Merja Maijala, 040 834 3849

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja kaupunginvaltuuston toimivallan puitteissa ja kun ne eivät ole muutenkaan lainvastaisia, eivätkä loukkaa kenenkään oikeutta, päättää kaupunginhallitus panna kaupunginvaltuuston 25.4.2022 kokouksen päätökset täytäntöön.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.