Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.06.2022/Pykälä 240


Lautakuntien ja muiden viranomaisten päätökset

 

KH 27.06.2022 § 240  

    

 

 

Jäljempänä mainitut lautakunnat ja viranomaiset ovat jättäneet pöytäkirjat KuntaL:n 92 §:n ja kaupungin hallintosäännön 36 §:n ja 38 §:n mukaisia toimenpiteitä varten.

Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan kuluessa, jossa kuntalaissa tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

Tekninen lautakunta 15.6.2022. Pöytäkirja nähtävillä 16.6.2022 ja luettavissa Dynasty tietopalvelu : Kemijärven kaupunki (kemijarvi.fi).

 

Hyvinvointilautakunta 21.6.2022. Pöytäkirja nähtävillä ja luettavissa https://paatoksetd10.kemijarvi.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=20221124.

 

Kaupunginjohtajan viranhaltijapäätökset:

8.6.2022 § 23; Toimistosihteerin työsopimuksen muuttaminen toistaiseksi voimassa olevaksi 1.8.2022 alkaen. Toimistosihteerin työsopimus muutetaan toistaiseksi voimassa olevaksi 1.8.2022 alkaen. Nähtävillä 9.6.2022.

 

10.6.2022 § 24; Irtisanoutuminen palveluneuvojan toimesta 1.9.2022 alkaen.
 

 

Valmistelija Hallintokoordinaattori Merja Maijala, 040 834 3849

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää merkitä edellä olevat pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset tiedokseen ja päättää, ettei se ota lautakuntien ja muiden viranhaltijoiden päätöksiä käsiteltäväkseen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti ottaa kaupunginjohtajan viranhaltijapäätöksen 8.6.2022 § 23 käsiteltäväkseen.  Muilta osin päätösehdotus hyväksyttiin.