Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.06.2022/Pykälä 228



Käyttötalouden seurantaraportti 31.5.2022 koko kaupungin osalta

 

KH 27.06.2022 § 228     

33/02.02.00/2021       

 

Kaupunginhallituksen tehtävänä on seurata kaupungin talouden kehitystä ja talousarvion toteutumista. Hallintosäännön 63 §:n mukaan kaupunginhallitus käsittelee määrävälein kaupunkitasoisen talouden toteutumaraportin.

 

Kaupunginhallitus on hyväksynyt 7.12.2021 § 426 vuoden 2022

talousarvion toimeenpano-ohjeen. Toimeenpano-ohjeen mukaan kaupungin talouden seurantaraportit valmistellaan kaupunginhallitukselle kuukausittain lukuun ottamatta tammi- ja heinäkuuta.

 

Talousarviomuutokset on tehty hallinto- ja tukipalvelujen määrärahoihin kaupunginvaltuuston 25.4.2022 § 37 päätöksen mukaisesti ja hyvinvointipalveluihin kaupunginvaltuuston 30.5.2022 § 52 päätöksen mukaisesti.

 

Kaupungin käyttötalousmäärärahojen käytön toteutuma 31.5.2022 on

seuraava:


 

 

Toukokuun toteutumassa on mukana viiden kuukauden lomarahaosuus ja tulot ja menot on jaksotettu niiltä osin kuin on ollut mahdollista. Toteutumaprosentti ao. kustannukset mukaan lukien on koko kaupungin osalta 41,4 %, eli hieman alle sen, mitä laskennallisen toteutuman saisi olla (41,7%). Talousarvion ylityspaineita on hallinto- ja tukipalveluissa sekä teknisten palvelujen osalta, joten käyttötalouden osalta tilinpäätösennuste on n. 110 000 euroa yli talousarvion.

 

Kaupungin tilinpäätösennusteessa on otettu huomioon verotuloennusteen muutos ja vahvistetun peruspalvelujen ja opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuden muutos talousarvioon nähden sekä rahoitustuotoissa sähköenergian myynnin tuloutuksen vaikutus.

 

Tilinpäätösennuste on lisätalousarvioon verrattuna rahoitustuottojen vuoksi hieman parempi. Talousarviomuutoksilla on vähennetty määrärahoja 200 000 euroa hallinto- ja tukipalveluista (rekrylisän kustannukset hyvinvointipalveluihin) ja lisätty määrärahoja hyvinvointipalveluissa 734 000 euroa. Määrärahojen nettolisäys on siten 534 000 euroa.
 

 

Liitteenä 5 tarkempi vastuu- ja palvelualuetasoinen toimintatulojen ja

-menojen sekä nettomäärärahojen käytön toteutuma 31.5.2022.

 

Oheisliitteenä koko kaupungin henkilöstöraportti.

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee koko kaupungin 31.5.2022 käyttötalouden määrärahakäytön toteutuman tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.