RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 47
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2021
KV 30.05.2022 § 47
129/02.06.01.03/2022
Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2021 liitteenä 1.
Kaupunginhallitus on allekirjoittanut 4.4.2022 § 108 kaupungin vuoden 2021 tilinpäätöksen ja esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy toimintakertomuksessa esitetyn tilikauden tuloksen käsittelyn.
Päätös Pirkka Aalto saapui kokoukseen klo 12.26.
Sanna Välikangas saapui kokoukseen klo 13.05.
Tilinpäätöksen esitteli talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja.
Esittelyn jälkeen pidettiin ryhmäpuheenvuorot seuraavasti: Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoro Matti Hietanen, Kristillisdemokraattien ryhmäpuheenvuoro Pirkka Aalto, Tulevaisuuden Kemijärvi -yhteislistan ryhmäpuheenvuoro Aulikki Imporanta, Sosiaalidemokraattien ryhmäpuheenvuoro Markku Harju, Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoro Jarkko Kotilaine, Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro Riitta Savukoski, Keskustan ryhmäpuheenvuoro Heikki Nivala.
Matti Hietanen oli poissa kokouksesta klo 13.32 - 14.02 välisen ajan.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2021 tilinpäätöksen ja hyväksyi toimintakertomuksessa esitetyn tilikauden tuloksen käsittelyn.
Kokouksessa pidettiin tauko klo 15.13 - 15.40
KH 04.04.2022 § 108
Kaupunginhallitus ei allekirjoittanut Kemijärven kaupungin vuoden 2021 tilinpäätöstä kokouksessaan 28.3.2022, joten asian käsittely jatkuu tässä kokouksessa.
Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilinpäätös tilikautta seuraavan maaliskuun loppuun mennessä.
Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, puh. 040 730 0236
Esittelijä Kaupunginjohtajan varahenkilö
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
1. esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy toimintakertomuksessa esitetyn tilikauden tuloksen käsittelyn,
2. allekirjoittaa vuoden 2021 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi,
3. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi toukokuun kokoukseen ja
4. oikeuttaa talouspalvelujen vielä allekirjoituksen jälkeen tekemään teknisluonteisia korjauksia ja täydennyksiä tilinpäätöksen valtuustolle menevään asiakirjaan, jos sellaiseen todetaan tarvetta kaupungin kirjanpidon tai tilintarkastajan toimesta.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
KH 28.03.2022 § 98
Kuntalain (410/2015) 113 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.
Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, tase, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumavertailu ja toimintakertomus.
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kaupunginhallituksen jäsenet ja kaupunginjohtaja.
Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa esitetään selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa.
Kaupunginhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Tilikauden tuloksella tarkoitetaan tuloslaskelman osoittamaa tulosta ennen varausten ja mahdollisten rahastosiirtojen tekemistä. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Kaupungin alijäämäkehityksen vuoksi toimintakertomukseen sisältyy kaupunginhallituksen esitys tuloksen käsittelystä.
TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2021
Kaupungin vuoden 2021 toimintakertomus ja tilinpäätös sisältää 1.1.2020 toimintansa aloittaneen Kemijärven Tilapalvelut liikelaitoksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Kaupungin tilinpäätöksessä tulee eritellä liikelaitoksen toiminta ja talouden toteutumaluvut sekä yhdistellä ne kaupungin tilinpäätöstulokseen toiminnan ja rahoituksen osalta.
Kemijärven kaupungin peruskunnan ja liikelaitoksen tilinpäätökset vuodelta 2021 on käsitelty ja hyväksytty lautakunnissa ja johtokunnassa maaliskuussa 2022 ja lähetetty liitettäväksi Kemijärven kaupungin tilivuoden 2021 toimintakertomukseen ja tilinpäätökseen.
Valtuusto on hyväksynyt 3.2.2020 talouden sopeuttamisohjelman vuosille 2020-2022. Sopeuttamisohjelman toimenpiteet on sisällytetty vuoden 2021 osalta koko kaupungin talousarvioon ja tilinpäätökseen. Toimintavuoden tuloihin ja menoihin on vaikuttanut myös vuonna 2021 merkittävästi covid-19-pandemia.
Kaupungin toimintatuotot kasvoivat edellisvuodesta 9,1 %. Talousarvioon nähden toimintatuotot toteutuivat 11,5 % arvioitua suurempina. Merkittävin vaikutus tulojen kasvussa oli korona-avustusten määrällä. Korona-avustuksia kaupunki sai yhteensä noin 1,1 milj. euroa. Muita toimintatuottojen positiivisia eriä olivat pysyvien vastaavien myyntituotot 0,34 milj. euroa ja veteraanien palveluihin saadut valtionkorvaukset noin 1,3 milj. euroa (oli budjetoitu 1,2 milj. euroa).
Toimintakulut kasvoivat edellisvuodesta 0,5 %. Toimintakulut ylittivät budjetin 398 414 eurolla eli toteutuma oli 100,6 % talousarvioon nähden. Suurimmat toimintamenojen ylitykset kohdistuivat palvelujen ostoihin (mm. atk-palvelut, ilmoitukset, puhtaanapitopalvelut, matkustuspalvelut), aineisiin, tarvikkeisiin ja tavaroihin (hoitoaineet, lämmitys, sähkö, kalusto) sekä muihin toimintamenoihin kuten vuokrat (Vesapolku) ja pysyvien vastaavien myyntitappiot.
Toimintakate oli edellisvuoteen verrattuna 1,0 % pienempi (parempi) ja lisätalousarvioon 2021 verrattuna 1,2 % pienempi. Toimintakate alittui 675 320 eurolla lisätalousarvioon nähden.
Yhteenveto koko kaupungin (sisältäen liikelaitoksen) vuoden 2021 käyttötalousmenoista verrattuna vuoden 2021 talousarvioon (käyttötalouden toimintatuotot, -menot ja netto):
Verotulojen kehitys
Kaupungin vuoden 2021 verotulot olivat noin 30,8 milj. euroa, joka on edellisvuoteen nähden 1,2 milj. euroa (3,9 %) parempi. Talousarvioon nähden verotulot toteutuivat 0,3 milj. euroa arvioitua suurempina (1,1 %) johtuen yhteisöverotilityksistä.
Valtionosuuksien kehitys
Valtionosuudet vähenivät edellisvuodesta 1,4 milj. euroa eli 4,8 %. Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuusvähennys oli 0,3 milj. euroa (ed. vuonna vähennys 0,5 milj. euroa). Verotulomenetysten kompensaatio oli negatiivinen kun se edellisvuonna toi lisävaltionosuutta 0,7 milj. euroa. Talousarviossa arvioitiin valtionosuuksia saatavan n. 28 milj. euroa eli ero talousarvioon nähden oli 0,3 milj. euroa (0,9 %).
Rahoitustuotot ja -kulut
Itä-Lapin energian tuloutus kasvoi edellisvuoteen nähden lähes 1,9 milj. eurolla (250 %) johtuen sähköenergian myyntihinnasta ja myynnin kasvusta. Tytäryhtiöiden osinkotuotot olivat noin 197 000 euroa. Lainojen korkokulut olivat edelleen alhaisella tasolla ollen n. 195 000 euroa (lainapääoma 38,6 milj. euroa). Rahoitustuotot ja -kulut toteutuivat talousarvioon nähden 2,0 milj. euroa suurempina.
Vuosikate ja tulos
Vuosikate oli 7 336 892 euroa ja vahvistui edellisvuodesta. Vuosikate toteutui talousarviossa arvioitua paremmin johtuen valtionosuuksista, verotuloista, koronatuista ja toteutuneista rahoitustuotoista sekä Lapin sairaanhoitopiirin kunnille palauttamista laskutetuista kuntaosuuksista ja kalliinhoidon tasauksista. Vuosikate kattaa poistot, jotka olivat 2 934 554 euroa.
Vuoden 2021 tilinpäätöstulos osoittaa rahastomuutoksen jälkeen
4 412 392 euron ylijäämää. Ylijäämäisellä tuloksella saadaan katettua aiempina vuosina kertyneet alijäämät kokonaan. Kumulatiivinen ylijäämä on tilinpäätöksen jälkeen 2 384 692 euroa.
Kaupungin ja liikelaitoksen investointimenot olivat 3 885 218 euroa. Käyttöomaisuuden myyntitulot olivat 1 355 377 euroa. Pysyvien vastaavien luovutusvoitot/-tappiot nettona olivat 223 834 euroa.
Kaupungin keskeiset talouden tunnusluvut v. 2015 - 2021
Kaupungin ja konsernin lainamäärän kehitys
Kaupungin ja konsernin keskeisimmät tilinpäätösluvut
Oheisena kaupunginhallituksen jäsenille tiedoksi allekirjoittamaton tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2021 (arkistoidaan valtuuston pöytäkirjan liitteenä). Tilinpäätös julkaistaan kaupunginhallituksen pöytäkirjan allekirjoituksen jälkeen pöytäkirjan liitteenä 1.
Oheisena kaupunginhallituksen jäsenille tiedoksi lautakuntien ja Tilapalvelut liikelaitoksen johtokunnan päätökset alaisensa toiminnan tilinpäätösten käsittelystä sekä toimielinten toimintakertomukset vuodelta 2021.
Kaupunginhallitus esittää tilikauden ylijäämän 4 412 392 euroa siirrettäväksi omaan pääomaan yli- ja alijäämätilille. Kaupungin useita vuosia jatkunut alijäämäkehitys on saatu nyt katkaistua ja kertyneet alijäämät katettua kokonaisuudessaan. Kumulatiivista ylijäämä on tilinpäätöksen jälkeen yhteensä 2 384 692 euroa.
Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, puh. 040 730 0236.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
1. esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy toimintakertomuksessa esitetyn tilikauden tuloksen käsittelyn,
2. allekirjoittaa vuoden 2021 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi,
3. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi toukokuun kokoukseen ja
4. oikeuttaa talouspalvelujen vielä allekirjoituksen jälkeen tekemään teknisluonteisia korjauksia ja täydennyksiä tilinpäätöksen valtuustolle menevään asiakirjaan, jos sellaiseen todetaan tarvetta kaupungin kirjanpidon tai tilintarkastajan toimesta.
Päätös Kokouksessa pidettiin tauko klo 17.29-17.41. Tuula Kuvaja poistui kokouksesta tauon aikana.
Paula Alatalo esitti seuraavaa muutosta, kaupunginjohtajan katsauksessa siirtyvän sote-henkilöstön tilalle vaihdetaan hyvinvointialueelle siirtyvä henkilöstö. Alatalon esitys kannattamattomana raukesi.
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa Kemijärven kehityksen osan Kemijärven Kehitys Oy:lle uudelleen valmisteluun ja yhtiön hallituksen käsittelyyn.
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa Osuuskunta Uurton osan osaskunnan hallituksen käsittelyyn.
Kokouksessa pidettiin tauko klo 19.30-19.39.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |