RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 48
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kemijärven kaupungin vuoden 2021 tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille
KV 30.05.2022 § 48
129/02.06.01.03/2022
Liitteenä 2 on alla mainittu liite 1 (tarkastuskertomus).
Päätös Juhana Kelloniemi esitti, että Kemijärven Kehityksen tilinpäätöstä ja vastuuvapauden hyväksymistä ei liitetä kaupungin vuoden 2021 tilinpäätökseen, muilta osin vastuuvapaus myönnetään. Tarja Perälä ja Jorma Vaarala, Matti Hietanen kannattivat Kelloniemen esitystä.
Kokouksessa pidettiin tauko klo 16.36-16.46. Eino Meriläinen poistu kokouksesta tauon aikana.
Puheenjohtaja totesi, että vastuuvapauden myöntäminen Kemijärven Kehityksen Oy:lle ei kuulu kaupunginvaltuuston toimivaltaan vaan se on Osakeyhtiölain mukainen Kemijärven Kehitys Oy:n sisäinen asia, tämän vuoksi Kelloniemen esityksestä ei voida äänestää.
Juhana Kelloniemi esitti, että asia jätetään pöydälle ja vastuuvapautta ei myönnetä siihen saakka, kunnes Kemijärven Kehityksen tilinpäätös ja vastuuvapaus on käsitelty. Tarja Perälä ja Jorma Vaarala kannattivat Kelloniemen esitystä.
Puheenjohtaja totesi, että koska asiasta oli tehty kannatettu pöydällepanoesitys, asia on ratkaistava äänestyksellä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat asian käsittelyä, vastaavat JAA ja ne jotka ovat Juhana Kelloniemen pöydällepanoesityksen kannalla, vastaavat EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 18 JAA-ääntä ja 8 EI-ääntä, joten asian asiallinen käsittely jatkui (äänestyspöytäkirja liitteenä B ).
Kaupunginvaltuusto merkitsi tilintarkastuskertomuksen tiedoksi.
Kaupunginvaltuusto myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille tilikaudelta 1.1.-31.12.2021.
Juhana Kelloniemi (liite C), Matti Hietanen (liite D), Jorma Vaarala (liite E) ja Tarja Perälä (liite F) jättivät päätökseen eriävät mielipiteet.
TARKL 24.05.2022 § 42
Kaupunginhallitus on hyväksynyt ja allekirjoittanut kaupungin tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2021 ja lähettänyt sen tilintarkastajalle tarkastettavaksi.
Kaupungin tilintarkastusyhteisö KPMG Oy, vastuunalaisena tilintarkastajana JHT, KHT Tapio Raappana on tarkastanut vuoden 2021 tilinpäätöksen ja antanut 5.5.2022 päivätyn tilintarkastuskertomuksen Kemijärven kaupungin hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastuksesta tilikaudelta 1.1.-31.12.2021, liite 1
Tilintarkastaja on esittänyt tilintarkastuskertomuksessaan, että tilinpäätös voidaan hyväksyä ja vastuuvapaus myöntää tilivelvollisille tilikaudelta 1.1.-31.12.2021.
Valmistelija Hallintokoordinaattori Merja Maijala, 040 834 3849
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2021 tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden tilivelvollisille tilikaudelta 1.1.-31.12.2021.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |