RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 49
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus kaupunginvaltuustolle vuodelta 2021
KV 30.05.2022 § 49
129/02.06.01.03/2022
Tarkastuslautakunnan Kuntalain 121 §:n mukainen arviointikertomus on liitteenä 3.
Päätös Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Antti Sirviö esitteli tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2021.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
TARKL 17.05.2022 § 38
Tarkastuslautakunta jatkaa arviointinkertomuksen 2021 laadintaa.
Valmistelija Hallintokoordinaattori Merja Maijala, 040 834 3849
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta laatii kaupunginvaltuustolle annettavan arviointinkertomuksen vuodelta 2021.
Päätös Puheenjohtajan päätösehdotus:
Tarkastuslautakunta hyväksyy ja allekirjoittaa liitteen 1 mukaisen
arviointikertomuksen kaupunginvaltuustolle vuodelta 2021.
Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto
merkitsee arviointikertomuksen vuodelta 2021 tiedokseen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten.
Lisäksi tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle syyskuun 2022 kokouksessa lausunnon (Kuntalaki 121 §) toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Lausunto tulee
antaa tiedoksi myös tarkastuslautakunnalle.
Tarkastuslautakunta hyväksyi puheenjohtajan päätösehdotuksen.
Merkittiin, että Jani Tikkanen poistui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 9.56.
Paikalla oli Teams-yhteydellä tilintarkastaja Tapio Raappana ja hän poistui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 10.18.
TARKL 10.05.2022 § 34
Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa vuodelta 2021.
Valmistelija Hallintokoordinaattori Merja Maijala, 040 834 3849
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta laatii kaupunginvaltuustolle annettavan arviointikertomuksen vuodelta 2021.
Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa ja jatkaa seuraavassa kokouksessa.
TARKL 28.04.2022 § 29
Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa vuodelta 2021. Paikalla tilintarkastaja Tapio Raappana.
Valmistelija Hallintokoordinaattori Merja Maijala, 040 834 3849
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa vuodelta 2021 ja tekee tarvittavat päätökset.
Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa ja jatkaa seuraavassa kokouksessa.
Jani Tikkanen poistui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17.18.
TARKL 12.04.2022 § 24
Tilintarkastaja Tapio Raappana selostaa tarkastuslautakunnalle hallinnon ja talouden tarkastusta vuodelta 2021.
Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa vuodelta 2021.
Valmistelija Hallintokoordinaattori Merja Maijala, 040 834 3849
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa ja merkitsee tiedoksi tilintarkastajan selostuksen hallinnon ja talouden tarkastuksesta 2021.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
TARKL 15.03.2022 § 18
Kuntalaki 121 §:
Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on:
"1) valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat;
2) arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla;
3) arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää;
4) huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta;
5) valvoa 84 §:ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi;
6) valmistella kunnanhallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi.
Kunnanhallitus voi poiketa tarkastuslautakunnan esityksestä lautakuntaa koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi ja talousarvioksi kunnan hallintosäännön ja talousarvioesityksen yhteensovittamiseen liittyvästä perustellusta syystä.
Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.
Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta."
Hallintosäännön 74 §:n mukaan arvioinnin tulokset raportoidaan vuosittain valtuustolle annettavassa arviointikertomuksessa. Ennen arviointikertomuksen valmistumista tarkastuslautakunta voi antaa valtuustolle tarpeelliseksi katsomiaan selvityksiä. Tarkastuslautakunta voi raportoida valtuustolle myös muista merkittävistä havainnoista.
Valmistelija Hallintokoordinaattori Merja Maijala, 040 834 3849
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen laadinnan vuodelta 2021.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Jorma Vaarala poistui tämän pykälän aikana klo 16.43.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |