Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 50


# Henkilöstökertomus vuodelle 2021 (pdf)

Henkilöstökertomus 2021

 

KV 30.05.2022 § 50     

129/02.06.01.03/2022       

 

Liitteenä 4 on alla mainittu liite 14 (Kemijärven kaupungin henkilöstökertomus vuodelta 2021)

 

Päätös Tarja Perälä poistui kokouksesta klo 17.48.

Jorma Vaarala poistui kokouksesta klo 18.19

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

KH 09.05.2022 § 162   

      

 

Kemijärven kaupungin henkilöstökertomuksessa on esitetty kootusti tiedot tilinpäätösvuoden keskeisistä, henkilöstöä koskevista tunnusluvuista sekä arvio näihin mahdollisesti vaikuttaneista päätöksistä ja muista tekijöistä.

 

Kemijärven kaupunginvaltuusto päätti kaupungin talouden sopeuttamisohjelmaan laatimisesta 17.6.2019 ulkopuolisen selvityshenkilön toimesta. Talouden sopeuttamisohjelman laatijaksi valittiin Perlacon Oy. Sopeuttamisohjelman yhtenä tavoitteena on henkilöstömäärän sopeuttaminen vastaamaan 7 000 asukkaan kaupungin ja asukkaiden ikärakenteen edellyttämää palvelutarvetta. Kaupunginvaltuusto päätti sopeuttamisohjelman sisällöstä 3.2.2020. Sopeuttamisohjelman säästötoimenpiteiden toteuttaminen aloitettiin vuoden 2020 alussa käyttäen konsulttiapuna muutosjohtajaa. Talouden sopeuttaminen on jatkunut edelleen vuonna 2021. Talouden sopeuttamisohjelman toimenpiteitä on toteutettu ja toteutetaan edelleen porrastetusti vuosina 2020-2022.

 

Vuonna 2021 kokonaishenkilömäärä laski 18 henkilöllä vuoteen 2020 nähden. Pitemmällä aikavälillä tarkasteltuna voidaan todeta, että kaupungin kokonaishenkilömäärä on vähentynyt vuodesta 2009 yhteensä 280 henkilöllä. Viimeisten kymmenen vuoden aikana henkilöstöä on siirtynyt muiden työnantajien palvelukseen liikkeenluovutusten yhteydessä. Ammattiopisto siirtyi Rovaniemen koulutuskuntayhtymälle, ympäristöterveydenhuolto Pelkosenniemi-Savukoski kansanterveystyön kuntayhtymälle, vesilaitos Kaukolämpö Oy:lle, elinkeinopalvelut Kemijärven kehitys Oy:lle, Puistolan hoivahenkilöstö Attendo Oy:lle, kunnossapidon henkilöstö Roikka Oy:lle sekä laboratoriopalvelujen henkilöstö NordLabille. Kaikkien palveluksesta pois lähteneiden tilalle ei ole otettu uutta työntekijää, vaan tehtäviä on järjestelty uudelleen ja jaettu muille työntekijöille.

 

Kevan ennusteen mukaan vuosina 2022 - 2026 eläkepoistuma tulee olemaan yhteensä 127 henkilöä ja vuosina 2022 - 2031 kaupungin palveluksesta jäisi  eläkkeelle 238 henkilöä, mikä tarkoittaa, että vuoden 2021 lopussa palvelussuhteessa olleesta henkilöstöstä 41,32 % jäisi eläkkeelle vuoden 2031 loppuun mennessä. Keva ei ole huomioinut ennusteessaan henkilöstön siirtymistä hyvinvointialueelle 1.1.2023. Suuri haaste on saada rekrytoitua tarpeeksi henkilöstöä eläkkeelle jäävien tilalle. Esimerkiksi hoitoalan ja varhaiskasvatuksen tehtävissä on jo nyt rekrytointivaikeuksia.

 

Kaupunki panostaa henkilöstönsä työhyvinvointiin henkilöstön hyvinvointiedulla, joka otettiin käyttöön 1.1.2019 alkaen. Etu (ePassi) on käytettävissä liikuntaan, kulttuuriin tai hierontaan. Henkilöstön hyvinvointietu ladattiin ensimmäisen kerran henkilöstön käyttöön toukokuussa 2019. Vuonna 2021 edun otti käyttöön 422 viranhaltijaa tai työntekijää. Vuonna 2021 etua käytettiin yhteensä 24 146 euroa ja ePassien käyttö kohdistui suurimmaksi osaksi Kemijärveläisiin palveluntuottajiin.

 

Vuonna 2021 henkilöstökulut alittivat  523 318 eurolla talousarvioon varatun määrärahan. Henkilöstö piti palkattomia vapaita ja lomarahavapaita yhteensä 1 239 kalenteripäivää sekä palkattomia opintovapaita1 005 kalenteripäivää.

 

Vuonna 2021 sairauspoissaolopäiviä oli yhteensä 10 463 kalenteripäivää, eli keskimäärin 18,2 kalenteripäivää/työntekijä (2020/9 859). Kun tarkastellaan terveysperusteisia poissaoloja, joihin sisältyy sairauspoissaolojen lisäksi myös kuntoutustuen kalenteripäivät ja työtapaturmat, niin vuonna 2021 näitä poissaoloja oli 292  kalenteripäivää enemmän kuin edellisenä vuonna (2021/11 901 ja 2020/11 609).

 

Vuonna 2021 merkittävää kasvua sairauspoissaoloissa edellisestä vuodesta oli 91 - 180 päivää kestävissä sairauspoissaoloissa (2021/4 738 ja 2020/1 830), muissa sairauspoissaolojaksoissa poissaolojen määrä väheni.  Suurimmat syyt sairauspoissaoloihin olivat tuki- ja liikuntaelinsairauden (37 %) ja mielenterveyden häiriöt (32 %). Eniten sairauspoissaoloja oli 50 - 59 -vuotiailla (35 %) ja 60 - 64 -vuotiailla (22 %). Näissä ikäryhmissä sairauspoissaolot voivat olla hyvin pitkiä, joten niistä kertyy paljon kalenteripäiviä.

 

Liitteenä 14 Kemijärven kaupungin henkilöstökertomus vuodelta 2021.

 

Valmistelija Palvelualuejohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan varahenkilö

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee liitteenä 14 olevan vuoden 2021 henkilöstökertomuksen tiedokseen ja saattaa sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.