RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 21.06.2022/Pykälä 87
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Täyttölupa kahteen lähihoitajan tehtävään hyvinvointipalveluiden palvelualueella
HL 21.06.2022 § 87
4/01.01.01.00/2022
Kaksi vakinaista lähihoitajaa kotihoidosta on irtisanoutunut toimestaan 1.8.2022 alkaen ja 1.9.2022 alkaen.
Lähihoitajan tehtävänä on toteuttaa kotihoitoasiakkaan kotona tapahtuvaa kokonaisvaltaista hoivaa ja hoitoa kuntouttavalla työotteella hoito- ja palvelusuunnitelman mukaisesti ympärivuorokautisesti. Tavoitteena on asiakkaiden selviytymisen tukeminen kotona mahdollisimman pitkään.
Ikäihmisten määrä on kasvanut viime vuosina ja kotiin tarjottavien palveluiden kehittäminen on entisestään korostunut ja suunnitelmissa on laajentaa sitä edelleen. Vanhuspalvelulain mukaisen toiminnan toteuttamisen ja mm. laitospaikkojen vähentämisen vuoksi kotona hoidetaan yhä huonokuntoisempia asiakkaita. Kotihoitoon tarvitaan riittävät resurssit, jotta lain edellyttämät velvoitteet pystytään toteuttamaan ja uuteen tarpeeseen pystytään vastaamaan.
Täyttölupaa haetaan kahden (2) lähihoitajan avoimen toimen täyttämiseksi vakinaisesti, 1.8.2022 ja 1.9.2022 alkaen. Palvelussuhteen alkaessa tehtävän sijoituspaikkana on kotihoito.
Lähihoitajan toimen täyttäminen sisältyy palvelualueen henkilöstösuunnitelmaan ja talousarvioon.
Oheisena lähihoitajan tehtävänkuvaus.
Kaupungin johtoryhmä puoltaa täyttöluvan myöntämistä
Valmistelija Ikäihmisten palvelujohtaja Päivi Piisilä, 040 480 6093
Esittelijä Palvelualuejohtaja (hyvinvointi) Narkilahti Juha Kemijärvi
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää myöntää täyttöluvan kahden lähihoitajien tehtävän täyttämiseen 1.8.2022 ja 1.9.2022 alkaen toistaiseksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Ikäihmisten palvelujohtaja
Henkilöstöpalvelut
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |