Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 04.10.2022/Pykälä 139



Setlementti Tunturila ry:n intervalliyksikkö Luhtavillan liikkeenluovutus Kemijärven kaupungille

 

HL 04.10.2022 § 139     

476/00.04.02/2022       

 

Kemijärven kaupunki on ostanut vuonna 2013 toteutettuun kilpailutukseen perustuen Setlementti Tunturila ry:ltä lyhytaikaista intervalli- ja kuntoutushoitoa. Intervallihoidolla tarkoitetaan määräajaksi järjestettyä lyhytaikaista hoitoa ja kuntoutusta. Setlementti Tunturila ry on tuottanut palvelut Kemijärven kaupungin vuokraamissa tiloissa 12-paikkaisessa Luhtavilla-intervalliyksikössä. Kilpailutettu sopimuskausi päättyy 31.12.2022. Samanaikaisesti kaupungin järjestämät sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät Lapin hyvinvointialueen järjestämiksi.

 

Palvelun järjestämiseksi jatkossa on ollut esillä kolme vaihtoehtoa; palvelun kilpailuttaminen, palvelusetelin käyttöönotto ja liikkeenluovutus. Näistä vaihtoehdoista on keskusteltu Setlementti Tunturila ry:n ja myös Lapin hyvinvointialueen valmistelijoiden kanssa. Palvelun kilpailuttaminen ei ole järkevää kaupungin kannalta vuokrasopimuksen ja kaupungin kiinteistötakausten kannalta. Palvelusetelin käyttäminen on hankalaa jaksojen lyhytaikaisuuden vuoksi. Liikkeenluovutus kaupungille ennen hyvinvointialueelle siirtymistä on mahdollista ja tälle vaihtoehdolle on tullut hyvinvointialueen suostumus. Tällä järjestelyllä saadaan varmistettua ko. palvelun jatkuminen vuodenvaihteen jälkeen.

 

Setlementti Tunturila ry:n hallitus on käsitellyt asiaa kokouksessaan 6.7.2022 ja antanut toiminnanjohtajalle oikeudet neuvotella ja hyväksyä liikkeenluovutussopimuksen. Elokuussa aloitettiin keskustelut kaupungin ja Tunturilan edustajien kanssa, mitkä johtivat yt-infojen pitämiseen Luhtavillan henkilöstölle 9.9., 14.9. ja 22.9. Keskustelujen päätteeksi todettiin, että molemmat osapuolet, Setlementti Tunturila ry ja kaupungin edustajat puoltavat liikkeenluovutusta. Liikkeenluovutuksessa intervallihoito siirtyy kaupungin järjestettäväksi ja henkilöstöstä on näillä näkymin siirtymässä ns. vanhoina työntekijöinä 6 työntekijää kaikkiaan 9 henkilötyövuodesta. Kaksi työntekijää työskentelee myös muissa Tunturilan yksiköissä. Lisähenkilöstön rekrytointi joudutaan käynnistämään välittömästi.

Liikkeenluovutuksesta laaditaan liikkeenluovutussopimus, henkilöstösiirtosopimus, käyttöomaisuuslistaus ja mahdollisesti myös esim. tietohallintopalvelusopimus.

 

Liitteenä 1 on liikkeenluovutussopimusluonnos. Muut liitteet valmistuvat myöhemmin ja henkilöstölistaus varmistuu vasta liikkeenluovutuspäivänä 1.12.2022. Kaupunki on vuokrannut Luhtavillan tilat 31.8.2026 saakka. Vuokrasopimus liitteenä 2.

Asiaa käsitellään yhteistoimintalain mukaisesti kaupungin kehysryhmässä 29.9.2022.

 

Kaupungin Setlementti Tunturila ry:ltä ostamat intervalliyksikön palvelut ovat olleet n. 650 000 - 700 000 euroa vuodessa. Kaupunki on perinyt asiakkailta hoitopäivämaksut n. 100 000 euroa suoraan. Hoitopäivämaksuissa ei tapahdu liikkeenluovutuksen myötä muutoksia, mutta palvelujen ostoihin talousarviossa varattujen määrärahojen käyttö muuttuu ostopalveluista oman toiminnan kustannuksiksi. Setlementti Tunturila ry maksaa siirtyvän henkilöstön osalta lomapalkkavelan kaupungille. Vuokrasopimus säilyy nykyisellään. Intervalliyksikön vuokrasopimus, irtaimisto ja palvelutoiminta siirtyvät Lapin hyvinvointialueelle 1.1.2023 lähtien.

 

 

Valmistelija Palvelualuejohtaja Juha Narkilahti, 040 763 3929

 

Esittelijä Palvelualuejohtaja (hyvinvointi) Narkilahti Juha Kemijärvi

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy omalta osaltaan Setlementti Tunturila ry:n järjestämän intervallihoidon toiminnan siirtämisen liitteen 1. mukaisesti 1.12.2022 liikkeenluovutuksella Kemijärven kaupungille.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.