Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 135



Kokouksessa jätettävät valtuustoaloitteet

 

KV 14.11.2022 § 135  

    

 

 

Kemijärven kaupungin hallintosäännön 121 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi seuraavat valtuustoaloitteet: Sepeliä Kemijärven asukkaiden pihoille (liite 7), Kävijälaskurit latujen käytön mittaamiseen (liite 8), Tuottovaatimuksesta pidättäytyminen vuoden 2023 osalta/Kemijärven Lämpö ja Vesi Oy (liite 9).