RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 28.02.2023/Pykälä 19
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Täyttölupa, varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toistaiseksi voimassaolevaan tehtävään 1.3.2023 alkaen.
TL 28.02.2023 § 19
12/01.01.01.00/2023
Täyttölupa haetaan varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.2.2023 alkaen.
Varhaiskasvatuslaissa- ja asetuksessa on määritelty kasvattajien ja hoidossa olevien lasten suhdeluku. Tämän mukaan lapsiryhmässä tulee olla yli kolmevuotiaiden lasten ryhmässä 1 kasvattaja / 7 lasta ja alle kolmevuotiaiden ryhmässä 1 kasvattaja / 4 lasta. Näistä suhdeluvuista saa lain mukaan poiketa ainoastaan tilapäisesti ja lyhytaikaisesti. Suhdeluvusta poikkeaminen ei voi olla päivittäistä eikä jatkuvaa. Varhaiskasvatuksen järjestäjän tulee huolehtia riittävästä sijaisjärjestelmästä, jonka avulla pystytään huolehtimaan siitä, että varhaiskasvatuslain edellyttämä henkilöstömitoitus pystytään nopeasti saavuttamaan myös vaikeasti ennakoitavissa tilanteissa. (HE40/2018, 36§)
Jyvälänpuiston päiväkodin vuorohoidosta on siirtynyt sisäisellä siirrolla varhaiskasvatuksen lastenhoitaja toisiin tehtäviin Kemijärven kaupungille. Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan viimeinen työssäolopäivä on 26.12.2022.
Tarve varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään on pysyvä. Varhaiskasvatustoiminnan kannalta ei ole järkevää, että pysyvään tarpeeseen vastataan eripituisilla määräaikaisilla sijaisuuksilla, eikä se ole myöskään lapsen edun mukaista. Jotta varhaiskasvatuslain mukainen henkilöstömitoitus toteutuu, täyttölupa varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään on välttämätön.
Lastenhoitajan tehtävät sisältyvät varhaiskasvatuspalveluiden henkilöstösuunnitelmaan ja palkkaukseen on varattu määräraha v. 2023 talousarviossa.
Oheisena varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävänkuvaus.
Kaupungin johtoryhmä puoltaa täyttöluvan myöntämistä.
Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Heidi Haavisto, 040 861 6486
Esittelijä Vt. tulevaisuusjohtaja Laukkanen Heidi Kemijärvi
Päätösehdotus Tulevaisuuslautakunta päättää myöntää luvan varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävän täyttämiseen 1.3.2023 alkaen toistaiseksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Varhaiskasvatuspäällikkö
Henkilöstöpalvelut
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |