Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 02.03.2023/Pykälä 23


Osallistuva budjetointi / Pöyliöjärven ympäri kulkevan pyöräily ja kävelyreitin suunnittelu

 

EL 02.03.2023 § 23     

126/10.03.01.02.00/2023       

 

Kemijärven kaupunki on ottanut käyttöön osallistuvan budjetoinnin vuodelle 2023. Osallistuvalla budjetoinnilla halutaan aktivoida kaupunkilaisia esittämään toiveita, miten kaupungin elinvoimaan ja viihtyvyyttä voitaisiin edistää.

 

Kaupungin talousarvioon on vuodelle 2023 hallinto- ja tukipalveluihin varattu käytettäväksi 20.000,00 euroa osallistuvan budjetoinnin kuluihin. Vuosittain päätettävä määräraha tulee käyttää kaupunkilaisilta saadun palautteen / kyselyn perusteella hankkeeseen, joka koetaan parhaiten edistävän kaupungin elinvoimaa ja viihtyvyyttä.   

 

Osallistuva budjetointi perustuu valtuustoaloitteeseen, joka jätettiin 30.5.2022. Valtuustoaloitetta on käsitelty kaupunginhallituksessa 8.8.2022 § 254 ja kaupunginvaltuustossa 15.8.2022 § 85. Valtuuston päätöksen mukaisesti osallistuva budjetointi jatkuu vuosittain vuodesta 2023 eteenpäin.

 

Vuoden 2023 osallistuvaan budjetointiin osallistui 178 kaupunkilaista. Äänestyksen perusteella kehittämiskohteeksi valikoitu Pöyliöjärven ympäri kulkeva pyöräily- ja kävelyreitti. Voittanut esitys sai kokonaisäänimäärästä 15 %.  

 

Valmistelija Vt. Elinvoimajohtaja Eero Saarijärvi, puh. 0400 391 814

 

Esittelijä Vt. Elinvoimajohtaja Saarijärvi Eero Kemijärvi

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää aloittaa Pöyliöjärven ympäri kulkevan pyöräily- ja kävelyreitin suunnittelun. Suunnittelutyö kilpailutetaan Cloudia tarjouspalvelun kautta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.