Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 02.03.2023/Pykälä 25



Valtuustoaloite / Veneenlaskupaikka Ailanganlahden puolelle

 

EL 02.03.2023 § 25     

50/10.03.01.06/2023       

 

Jorma Vaarala ym. ovat tehneet valtuustoaloitteen veneenlaskupaikan rakentamiseksi Ailanganlahdelle, liite 12.

Kaupungingeodeetti on pyytänyt maanomistajalta (Kemijärven seurakunta) lausunnon ko. venevalkaman sijoittamiseksi ko. alueelle. Seurakunta on antanut asiasta lausunnon, liite 13.

Koska maanomistaja ei ole suostuvainen luovuttamaan aluetta venevalkaman sijoittamiseksi ko. alueelle, voidaan asian todeta loppuun käsitellyksi.  

Kaupungingeodeetti esittää, että koska maanomistajan lupaa hankkeelle ei saada asian raukeaa ja valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

 

Valmistelija Kaupungingeodeetti Tapio Pöyliö, puh. 040 525 0924

 

Esittelijä Vt. Elinvoimajohtaja Saarijärvi Eero Kemijärvi

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta merkitsee valtuustoaloitteen tiedoksi ja koska maanomistajan lupaa hankkeelle ei saada, asia näiltä osin raukeaa.
Elinvoimalautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen -valtuustolle, että valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.