Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 10.02.2023/Pykälä 23



Oikaisuvaatimus ympäristölautakunnan päätökseen § 75, 19.12.2022

 

YTLTK 10.02.2023 § 23     

32/11.03.02/2023       

 

Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristöterveyslautakunta on käsitellyt kokouksessaan 19.12.2022 §75 ympäristötarkastajan antamaa lausuntoa ilmoitukseen betoni- ja tiilijätteen ei-ammattimaisesta hyödyntämisestä maarakentamisessa. Ympäristötarkastaja on lausunnossaan katsonut ilmoituksessa esitetyn suunnitelman mukaisen jätteiden hyödyntämisen mahdolliseksi ja antanut toimijalle valvonnallisia ohjeita tapaukseen liittyen. Ennen hyödyntämisilmoituksen käsittelyä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa, Lapin ELY-keskus oli linjannut, ettei kyseinen jätteiden hyödyntäminen edellytä MARA-ilmoitusta ja kuulu siten heidän toimivaltaansa. Ympäristöterveyslautakunta yhtyi viranhaltijan tekemään arvioon, ettei toiminta edellytä ympäristölupaa.

 

Pelkosenniemen luonnonsuojeluyhdistys ry on vaatinut lautakunnan päätöksen kumoamista lainvastaisena 9.1.2023 päivätyllä oikaisuvaatimuksellaan (liite 13). Vaatimuksen mukaan asia on käsiteltävä ympäristönsuojelulain mukaisesti ympäristöluvalla ja otettava uudelleen käsittelyyn.

 

Ympäristönsuojeluviranomainen käsittelee ilmoituksen jätteiden ei-ammattimaisesta hyödyntämisestä valvonta-asiana, jolloin arvioidaan toiminnan lainmukaisuus ja mahdollinen lupakynnyksen ylittyminen. Ilmoituksesta annettu lausunto ei ole valituskelpoinen hallintopäätös, eikä siihen näin ollen voi hakea muutosta tai tehdä oikaisuvaatimusta. 

 

Asiassa on konsultoitu Kuntaliiton lakimiestä.

 

Valmistelija Ympäristötarkastaja Kaisa Soppela, 040 520 3162

 

Esittelijä Ympäristötarkastaja Soppela Kaisa Kemijärvi

 

Päätösehdotus Ympäristöterveyslautakunta toteaa, että oikaisuvaatimus on lakiin perustumaton, eikä sitä oteta käsittelyyn.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.