RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 04.05.2023/Pykälä 53
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Elinvoimapalvelujen käyttötalouden toteutuma 31.3.2023
EL 04.05.2023 § 53
562/02.02.00/2022
Kaupunginhallitus on hyväksynyt 12.12.2022 § 437 talousarvion 2023 toimeenpano-ohjeen. Elinvoimalautakunta käsittelee alaisensa toiminnan ja talouden seurantaraportit kuukausittain käyttötalouden toteutuman osalta ja lautakunnalle annetaan selvitykset mahdollisista määrärahaylitys- ja/tai alituspaineista sekä toiminnan muutoksista.
Elinvoimapalvelujen toimialan käyttötalouden toteutuma 31.3.2023 on eritelty alla olevassa taulukossa. Toteutumaluvuissa ei ole mukana jaksotuksia eikä tammi-maaliskuun lomarahaosuutta.
Toteutuma 31.3.2023 on 23,0 % eli 2,0 % alle laskennallisen määrärahakäytön 25,0 %. Alkuvuoden ylitys on tasoittunut johtuen myyntituotoista ja muista toimintatuotoista. Korkeat polttoaine- ja sähkökustannukset näkyvät toimintamenoja kasvattavina kuluina, myös yksityistieavustusten maksatusrytmi (aurauspalvelut) näkyy toimintamenoissa. Toteutuma on talousarviossa arvioidun mukainen.
Liitteenä 1 on elinvoimalautakunnan alaisen toiminnan tuloslaskelma 28.2.2023. Oheisliitteenä on henkilöstöraportti.
Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja, vs. hallintojohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236
Esittelijä Vt. Elinvoimajohtaja Saarijärvi Eero Kemijärvi
Päätösehdotus Elinvoimalautakunta merkitsee käyttötalouden 31.3.2023 toteutuman tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |