RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 50
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Toimialajohtajan ajankohtaiskatsaus
TL 30.05.2023 § 50
Toimialajohtaja esittelee tulevaisuuslautakunnalle ajankohtaiset asiat.
Esittelijä Vt. tulevaisuusjohtaja Laukkanen Heidi Kemijärvi
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.
Päätös Toimialajohtajan ajankohtaisina asioina olivat:
- 17 uutta ylioppilasta, yo-juhlat ja perusopetuksen päättäjäisjuhlat 3.6.2023.
- varhaiskasvatuksessa 50 uutta esiopetuspäätöstä, konsertti Tarhapöllöt, esiopetuksen laadunarvointi ja kehitystyö jatkuu.
- kansalaisopistolla opinto-oppaan teko,
- uimakoulut alkavat ensi viikolla,
- nuorisopalvelujen kesäleirit käynnistyvät,
- musiikkiopiston kevätkonsertit pääosin pidetty,
- Sobetsuilta 31.5. isäntäperheitä/majoituspaikkoja kaivataan.
Merkittiin ajankohtaiset asiat tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |