RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 53
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Koillis-Lapin musiikkiopiston täyttöluvat 1.8.2023 alkaen toistaiseksi
TL 30.05.2023 § 53
12/01.01.01.00/2023
Koillis-Lapin musiikkiopistoon haetaan täyttölupaa seuraaviin tehtäviin:
Tanssin sivutoimisen virkasuhteisen tuntiopettajan täyttölupa 1.8.2023 alkaen toistaiseksi. Opetuspaikkana on Kemijärvi. Opetusta on 6-7 h/vk. Tunteja ei ole mahdollista sijoittaa muille viranhaltijoille. Virkaan on varattu määräraha vuoden 2023 talousarviossa henkilöstösuunnitelman mukaisesti.
Musiikin hahmotusaineiden virkasuhteisen sivutoimisen tuntiopettajan täyttölupa 1.8.2023 alkaen. Tehtävää hoitanut henkilö on ilmoittanut, ettei ole käytettävissä enää syksyllä 2023. Opetuspaikkana on Kemijärvi. Opetusta on noin 6 h/vk. Tunteja ei ole mahdollista sijoittaa muille viranhaltijoille. Virkaan on varattu määräraha vuoden 2023 talousarviossa henkilöstösuunnitelman mukaisesti.
Oheisena tehtävänkuvaukset.
Kaupungin johtoryhmä puoltaa täyttölupien myöntämistä.
Valmistelija Vt. tulevaisuusjohtaja Heidi Laukkanen, 040 484 2079
Esittelijä Vt. tulevaisuusjohtaja Laukkanen Heidi Kemijärvi
Päätösehdotus Tulevaisuuslautakunta päättää myöntää täyttöluvat Koillis-Lapin musiikkiopiston virkojen täyttämiseen 1.8.2023 alkaen toistaiseksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Vt. tulevaisuusjohtaja Heidi Laukkanen
Henkilöstöpalvelut
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |