RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 22.09.2023/Pykälä 78
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muut asiat
YTLTK 22.09.2023 § 78
Ympäristöterveyslautakunta on vakavasti huolestunut ympäristönsuojelun toimialaan liittyneistä ja liittyvistä merkittävistä viranhoidon valvontatehtävien lisääntymisistä. Akuutit virkatehtävät vievät merkittävän osan resursseista, jolloin perustehtävien hoitaminen merkittävästi viivästyy.
Erityisesti Kemijärven ja Pelkosenniemen alueen ympäristönsuojelun valvontatehtävät ovat lisääntyneet. Tämä vaikuttaa koko toiminta-alueen viranhoitoon.
Lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se antaa luvan viipymättä määräaikaisen ympäristötarkastajan viran perustamiseen yhden vuoden määräajaksi.
Kokous päättyi 10:55.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |