RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 340
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ehkäisevän päihdetyön toimielimen nimeäminen
KH 09.10.2023 § 340
569/05.15.00/2023
Kuntien tulee nimetä ehkäisevän päihdetyön järjestämistä koskevan lain mukaan toimielin, joka vastaa lakisääteisten ehkäisevän päihdetyön tehtävien järjestämisestä kunnassa. Vastuu suunnitelmallisesta ja pitkäjänteisestä työstä ja sen liittämisestä kunnan strategiseen suunnitteluun kuuluu toimielimelle. Käytännössä tarkoitukseen soveltuvia kuntalain (410/2015, 30 §) mukaisia toimielimiä ovat esimerkiksi valtuusto, kunnanhallitus, lautakunta, valiokunta, toimikunta ja jaosto.
Kukin kunta voi itsenäisesti päättää, minkä toimielimen tehtäväksi se antaa ehkäisevän päihdetyön. Olennaisinta on, että toimielimellä on riittävästi päätösvaltaa ja monialaista asiantuntemusta, jotta se voi edistää lain velvoitetta eri toimijoiden työn yhteensovittamisesta sekä päättää ehkäisevää päihdetyötä koskevista toimista eri hallinnonaloilla.
Toimielin on keskeisessä asemassa sen varmistamisessa, että ehkäisevän päihdetyön tavoitteista ja toimista sekä yhdyspintatyöstä sovitaan osana vuosittaisia kunnan ja hyvinvointialueen neuvotteluja.
Toimielin johtaa ehkäisevää päihdetyötä, mutta yleensä se antaa vastuun käytännön toimeenpanosta jollekin toiselle kunnan monialaiselle ryhmälle, kuten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tai ehkäisevän päihdetyön työryhmälle.
Monialainen ja verkostomainen ehkäisevä päihdetyö vaatii kunnissa sitä koordinoivan henkilön. Ehkäisevä päihdetyö on toimintaa, jonka tavoitteena on parantaa hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta. Esimerkiksi kunnan päihde-, tupakka- ja rahapelitilanteen ja toiminnan kuvauksen koostaminen ja vieminen osaksi hyvinvointikertomusta ja toiminnan suunnittelua kuuluu yhdyshenkilölle.
Käytännössä ehkäisevän päihdetyö koordinointi voidaan pienessä kunnassa toteuttaa osana hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämistyötä ja samoilla resursseilla. Kemijärven kaupungissa toimii hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen työryhmä, joka vastaa hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden toimeenpanosta sekä nimetty työntekijä, joka koordinoi toimintaa.
Sote-uudistuksen myötä ehkäisevästä päihdetyöstä vastaavan toimielimen, hyvinvointilautakunnan, toiminta lakkasi kaupungin organisaatiorakenteen muuttuessa. Näin ollen on tarve määritellä ehkäisevästä päihdetyöstä vastaava toimielin.
Valmistelija Suunnittelija Päivi Piisilä, 040 480 6093
Esittelijä Kaupunginjohtaja Iivari Pekka Kemijärvi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että Kemijärven kaupungin ehkäisevästä päihdetyöstä vastaavana toimielimenä toimi kaupunginhallitus.
Päätös Merkittiin, että Ahti Majava jääväsi itsensä ja poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. (HL 28 § 7. yleislausekkeeseen perustuva jäävi).
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |