RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 87
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ympäristöterveyspalvelut toimialan käyttötalouden toteuma 30.9.2023
YTLTK 06.11.2023 § 87
36/02.02.00/2023
Ympäristöterveyspalvelut ovat siirtyneet Sallan, Savukosken ja Pelkosen-niemen kuntien sekä Kemijärven kaupungin yhteistoiminta-aluesopimuksella Kemijärven kaupungin aliasuuteen 1.1.2023 alkaen ja Kemijärvi toimii vastuukuntana ao. palvelujen osalta.
Kaupunginhallitus on hyväksynyt 12.12.2022 § 437 talousarvion 2023 toimeenpano-ohjeen. Ympäristöterveyslautakunta käsittelee alaisensa toiminnan talouden seurantaraportit ja määrärahojen käytön kuukausittain.
Ympäristöterveyspalvelut toimialan käyttötalouden toteutuma 30.9.2023 ti-lanteen mukaan on eritelty toimintokokonaisuuksittain alla olevassa taulukossa.
Käyttötalouden määrärahojen käyttö syyskuun lopussa saisi laskennallisesti olla enintään 75,0 %. Syyskuun toteutumassa ei näy vielä tulot täysimääräisinä, koska lupa- ja valvontamaksujen tulot toteutuvat jälkikäteen tehtyjen toimenpiteiden osalta. Kuntarahoitusosuudet on jaksotettu käytettyjen määrärahojen suhteessa. Määrärahojen käytön toteutumaprosentti on 90,1 % eli ylitystä 15,1 %, mutta ylitys tasoittuu tulojen tasoittuessa.
Toteutumaluvussa on mukana kesäkuussa maksettu koko vuoden lomarahaosuus ja heinäkuussa tehdyt lomarahakorjaukset.
Liitteenä 12 ympäristöterveyspalveluiden tuloslaskelma 30.9.2023 sekä oheisliitteenä henkilöstöraportti.
Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236
Esittelijä Ympäristöterveysjohtaja Nurmi Hanna Kemijärvi
Päätösehdotus Ympäristöterveyslautakunta merkitsee käyttötalouden toteutuman kaudelta 1.1.-30.9.2023 tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |