Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 118


Talousarvion 2023 muutos / Rahoitustuotot

 

KV 23.10.2023 § 118     

439/02.02.00/2022       

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KH 09.10.2023 § 331   

      

 

Talousarviota valmisteltaessa oli rahoitustuottojen osalta arviona, että Itä-Lapin energian tuloutus sähkönmyynnistä jatkuu lähes vuoden 2022 tasolla myös vuonna 2023. Talousarviossa on arvioitu, että sähkönmyyntituloja (PVO-Pool) saadaan koko vuoden aikana 5,0 milj. euroa. Tilanne on kuitenkin muuttunut oleellisesti jo vuoden 2023 alussa ja sähkönmyyntitulot ovat laskeneet ns. normaalille vuositasolle eli tasolle, jota tuloutus on ollut vuosina 2018-2021. Tämän vuoksi on tarpeen korjata talousarviota rahoitustuottojen osalta. Sähkönmyyntituloja arvioidaan jo toteutuneen 1,4 milj. euron lisäksi saatavan loppuvuonna yhteensä 0,6 milj. euroa eli yhteensä 2,0 milj. euroa. Rahoitustuottojen vähennys talousarviomuutoksena on siten 3,0 milj. euroa.

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Iivari Pekka Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy rahoitustuottojen vähennyksen viidestä miljoonasta eurosta kahteen miljoonaan euroon talousarviossa 2023.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.