RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 05.10.2023/Pykälä 51
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
# | Arviointikertomus 2022 Kemijärven tarkastuslautakunta 15052023 allekirj |
![]() |
# | Lausunto vuoden 2022 tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta |
Lausunto tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomuksesta
TARKL 05.10.2023 § 51
155/02.06.01.03/2023
Liitteenä 1 on tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022 ja liitteenä 2 kaupunginhallituksen hyväksymä lausunto vuoden 2022 arviointikertomuksesta.
Valmistelija Hallintokoordinaattori Merja Maijala, 040 834 3849
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta keskustelee lausunnosta ja tekee tarvittavat päätökset.
Päätös Tarkastuslautakunta toteaa, että kaupunginhallitus on lausunnossaan ottanut huomioon tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessaan esittämät suositukset.
KH 18.09.2023 § 315
Tarkastuslautakunta on kokouksessaan 15.5.2023 § 26 esittänyt kaupunginvaltuustolle, että kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle lokakuun 2023 kokouksessa lausunnon (Kuntalaki 121 §) toimenpiteistä, joihin arviointikertomus (liite 1) antaa aihetta. Lausunto tulee antaa tiedoksi myös tarkastuslautakunnalle.
Kaupungin johtoryhmä on valmistellut liitteen 2 mukaisen lausunnon vuoden 2022 arviointikertomuksesta.
Valmistelija Hallintojohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130
Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236
Esittelijä Kaupunginjohtaja Iivari Pekka Kemijärvi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa liitteen 2 mukaisen lausunnon tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomuksesta ja antaa sen kaupunginvaltuustolle sekä tarkastuslautakunnalle tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |