Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 129


Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2024

 

KV 20.11.2023 § 129     

589/02.03.01.00/2023       

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KH 13.11.2023 § 382   

      

 

Verotusmenettelystä annetun lain 91 b § 2 momentin mukaan "Jos tuloveroprosentin tarkkuus poikkeaa 91 a §:n 1 momentissa säädetystä, verotuksessa voidaan noudattaa vuoden 2023 tuloveroprosenttia pyöristettynä lähimpään prosenttiyksikön kymmenykseen.

Valtuuston 23.10.2023 § 119 tekemää päätöstä on tarkennettava niin, että tuloveroprosentti voidaan ilmoittaa ao. menettelyn mukaisesti. Jo päätetty tuloveroprosentti 8,86 % tulee pyöristää lähimmän prosenttiyksikön kymmenyksen tarkkuudelle eli 8,90 %.

Verohallinnolta on saatu lisäaikaa tarkennetun prosenttiyksikön ilmoittamiseen 20.11.2023 välittömästi valtuuston kokouksen jälkeen.

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja, vs. hallintojohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2024 tuloveroprosentiksi määrätään 8,90 %.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KV 23.10.2023 § 119   

      

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KH 09.10.2023 § 332   

      

 

Sosiaali- ja terveydenhoitoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 55 §:n muuttamisesta oli eduskunnan päätöksen mukaisesti määrätty, että kuntien oli määrättävä vuoden 2023 tuloveroprosentiksi vuoden 2022 tuloveroprosentti vähennettynä 12,64 prosenttiyksiköllä.

Kemijärven kaupungin vuoden 2023 tuloveroprosentiksi on em. perustuen määrätty 8,86 %.

Prosenttiyksikkövähennys ei kuitenkaan ole enää voimassa vuoden 2024 kunnan tuloveroprosenttia määrättäessä. Kunnan tuloveroprosenttia voidaan siten korottaa.


Laissa verotusmenettelystä (1995/1558) 91 a §:ssä säädetään, että kunnan ja seurakunnan tulee ilmoittaa verohallitukselle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä tuloveroprosentin suuruus. Oheisliitteenä kaupunginhallituksen jäsenille veroprosenttien ilmoittamisesta kunnille toimitettu materiaali.

Vuoden 2023 tuloverokertymä on ennakoitua parempi johtuen aiempien vuosien verotilitysosuuksista ja inflaation vaikutuksista työeläkkeiden tasoon. Vuoden 2024 verotulokertymä pienenee vuoden 2023 tasosta arviolta 0,6 milj. euroa tuloveroprosentin säilyessä samana.

Vuodelle 2024 esitetään tuloveroprosentiksi vuoden 2023 tuloveroprosentti 8,86 %.

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Iivari Pekka Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2024 tuloveroprosentiksi määrätään 8,86 %.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.