Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 5



Kemijärven lämpö ja vesi Oy:n velkakirja

 

KV 05.02.2024 § 5     

720/02.05.03/2023       

 

Alla mainittu liite 4 on liitteenä 3 (velkakirja kaupungin ja yhtiön välillä) ja liite 5 on liitteenä 4 (uudistettava velkakirja 2023-2024).

 

 

Päätös Matti Torvinen esitti asian palauttamista uudelleen valmisteluun.
Juhana Kelloniemi, Paula Alatalo, Matti Hietanen ja Aulikki Imporanta kannattivat Matti Torvisen tekemää esitystä.

Koska oli tehty kannatettu esitys asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun, rajasi puheenjohtaja puheenvuorot asian käsittelyn jatkamiseen.

Keskustelun jälkeen puheenjohtaja teki seuraavan äänestysmenettelyesityksen: Ne, jotka ovat asian asiallisen käsittelyn jatkamisen kannalla vastaavat JAA ja ne, jotka ovat asian palauttamisen uudelleen valmisteluun kannalla vastaavat EI. Äänestysmenettely hyväksyttiin.
JAA-äänet: 18
EI-äänet: 9
Tyhjää: 0
Äänestyspöytäkirja on liitteenä B.

Asian asiallinen käsittely jatkui.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KH 15.01.2024 § 7   

      

 

Kaupunginhallitus käsitteli 11.12.2023 § 426 Kemijärven lämpö ja vesi Oy:n velkakirja-asiaa ja päätti esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi velkakirjan vuosille 2023-2024. Esittelytekstissä olleen virheen vuoksi kaupunginhallitus käsittelee ja päättää asian uudelleen.

Kemijärven kaupunki on kaupunginvaltuuston 30.11.2015 § 116 päätöksen mukaisesti päättänyt yhtiöittää omistamansa vesihuoltotoiminnan siten, että vesihuoltotoiminta luovutetaan liiketoimintakaupalla Kemijärven Kaukolämpö Oy:lle vuoden 2016 alusta lähtien. Yhtiö on samassa yhteydessä muuttanut nimensä Kemijärven lämpö ja vesi Oy:ksi. Luovutushinta on ollut 10,9 milj. euroa, josta 10,355 milj. euroa on lainana yhtiölle (velkasaaminen kaupungille) ja 0,545 milj. euroa on ollut SVOP-sijoitus. Yhtiölle kirjatusta velasta on tehty velkakirja kaupungin ja yhtiön välillä liitteen 4 mukaisena.

Velkakirjassa on sovittu lyhennysvapaista vuosista ja velan takaisinmaksusta. Velan takaisinmaksu on ollut mahdollista aloittaa aikaisintaan 31.12.2022, jollei velkoja muuta takaisinmaksuajan alkamisaikaa ja ilmoita siitä velalliselle. Yhtiö ei ole aloittanut velan takaisinmaksua vuonna 2023 eikä kaupunki ole esittänyt yhtiölle velan takaisinmaksuaikataulua tulevien vuosien osalta. Kaupungin ja yhtiön välillä on käyty neuvotteluja velan osalta ja päädytty jatkamaan nykyistä menettelyä lyhennysvapaista, velan koroista ja muista ehdoista vuosien 2023-2024 osalta sekä käynnistämään yhteisen, vuonna 2024 toteutettavan selvitystyön eri ratkaisuvaihtoehdoista lainajärjestelyjen ja omistajalle tuloutettavien erien osalta.

Yhtiöllä on em. velan lisäksi kaupungille pitkäaikaista osinkovelkaa 0,1 milj. euroa, jonka osalta on myös sovittava menettely osana selvitystyön tuottamia ratkaisuvaihtoehtoja lainajärjestelyjen ja omistajalle tuloutettavien erien osalta.

Selvitys tuodaan tiedoksi kaupunginvaltuustolle, joka päättää jatkomenettelytavoista. Velkakirja uudistetaan vuosille 2023-2024 liitteen 5 mukaisena

 

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja, vs. hallintojohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus kumoaa 11.12.2023 § 426 tekemänsä päätöksen esittelytekstissä olleen virheen johdosta.
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy Kemijärven lämpö ja vesi Oy:n velkakirjan vuosille 2023-2024 liitteen 5 mukaisena.

 

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että Riitta Savukoski esteellisenä poistui kokouksesta, eikä osallistunut asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon (HL:n 28.1.§ kohta 5 yhteisöjääviys, yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja).

Matti Torvinen esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun.
Ahti Majava kannatti Matti Torvisen esitystä.

Koska oli tehty kannatettu esitys asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun totesi puheenjohtaja, että seuraavat puheenvuorot keskittyvät asian asiallisen käsittelyn jatkamiseen tai asian palauttamiseen.

Käydyn keskustelun jälkeen puheenjohtaja teki seuraavan äänestysmenettelyesityksen. Ne, jotka ovat asian asiallisen käsittelyn kannalla, vastaavat JAA ja ne, jotka ovat asian palauttamisen kannalla, vastaavat EI. Äänestysmenettely hyväksyttiin.
JAA-äänet: Markku Harju, Kirsti Ojala, Teija Kerkelä, Juhani Tapio
EI-äänet: Matti Torvinen, Ahti Majava, Paula Alatalo

Asian käsittelyä jatkettiin äänestyksen jälkeen. Matti Torvinen, Ahti Majava ja Paula Alatalo jättivät päätökseen eriävänä mielipiteenä seuraavaa: Päätöstä ei voida hyväksyä ennen kuin yhtiön taloudellinen tilanne on selvitetty kaupunginhallitukselle. Yhtiöllä on kaupungille v. 2022 osinkovelkaa 100 000 euroa.

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy Kemijärven lämpö ja vesi Oy:n velkakirjan vuosille 2023-2024 liitteen 5 mukaisena.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunginhallitus piti kokoustauon klo 17.15-17.26.
Juhana Kelloniemi poistui kokouksesta klo 17.15.