Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 14


Muutos investointimäärärahaan vuodelle 2024

 

KV 18.03.2024 § 14     

616/02.02.00/2023       

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KH 11.03.2024 § 67   

      

 

Kaupunginvaltuuston hyväksyy talousarviota hyväksyessään alaisensa toiminnan investointimäärärahat (Hallintosääntö § 63).

Kaupungin investoinnit toteutetaan arvonlisäverottomina hankintoina. Kalusteinvestoinnin alaraja on 10 000 euroa.

Elinvoimapalvelut / Asuminen ja ympäristö hakee investointimäärärahan muutosta alkuvuonna tekemänsä kalustoinvestoinnin johdosta yhteensä 19 360 euroa (sis. alv). Päätöksessä on virheellisesti käsitelty investointisumma arvonlisäverollisena. Mönkijän hankintahinta varusteineen on 18 467,74 euroa (alv 0 %). Lasku on oheisliitteenä kaupunginhallitukselle tiedoksi.

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja, vs. hallintojohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto myöntää elinvoimapalveluille mönkijähankintaan investointimäärärahan yhteensä 18 500 euroa ja määräraha katetaan koirapuistolle myönnetyistä määrärahoista.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

EL 29.02.2024 § 17   

      

 

Liittyen osallistuvan budjetoinnin toteuttamiseen ja muihin puistopuolen kunnossapitotöihin Kemijärven kaupunki / Asuminen ja ympäristö hankki kalustoihinsa mönkijän tarvittavin lisävarusteluin. Kilpailutus tehtiin vuoden 2023 joulukuun lopussa. Mönkijän vastaanotto tapahtui 8.1.2024. Näin ollen mönkijän hankinta ei ehtinyt osaksi vuoden 2023 investointimäärärahoja vaan hankintahinta 19.360 € (sis. alv) huomioidaan vuoden 2024 investointimäärärahassa. Vastuualue huomioi tämän vuoden 2024 tulevissa hankinnoissa siten, että investointimäärärahaa ei ylitetä.

 

Lisätietoja hankinnasta ja sen käyttötarkoituksesta: kunnallistekniikan päällikkö Eero Saarijärvi.

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Anne Karppinen, puh. 040 865 8501

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Karppinen Anne Kemijärvi

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle sekä edelleen -valtuustolle muutoksen Asuminen ja ympäristön vuoden 2024 investointimäärärahoihin, siten että 19.360 € (sis. alv) huomioidaan tulevissa hankinnoissa eikä investointimääräraha ylity.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.