RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 07.05.2024/Pykälä 50
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Perusopetuksen ja lukion tuntiresurssi lv. 2024-2025
TL 07.05.2024 § 50
222/12.00.00.00/2024
Hillatien koulu on valmistellut lukuvuoden 2024-2025 toimintaa alustavasti käytettävissä olevien tiedoin. Esityslistan oheisliitteenä on koulun suunnitelma ja esitys opetukseen tarvittavasta viikkotuntimäärästä. Suunnitelmiin voi tulla tarvetta tehdä muutoksia esimerkiksi muuttoliikkeen, oppilasmäärien muutosten, lukujärjestysten yhteensovittamisen, koulukuljetusten, kurssivalintojen ja oppilaiden kolmiportaisen tuen tarpeen toteuttamisen vuoksi. Tuntikehyssuunnitelmat ovat siis alustavia.
Perusopetuksessa on kuluvana lukuvuonna 472 oppilasta (30.4.2023 tilan-ne) ja tuntiresurssi on lautakunnan määräämä 940+25 (yleisopetus+valmistava opetus) tuntia. Lukuvuonna 2024-2025 perusopetuksen oppilasmääräennuste on 460 oppilasta ja resurssitarpeen arvio 954 tuntia. Valmistavan opetuksen tuntiresurssiarvio on 25 tuntia/viikko. Yhteensä perusopetuksen tuntiresurssi on siis 979 tuntia.
Lukion opiskelijamäärä on kuluvana lukuvuotena 57 opiskelijaa (30.4.2024 tilanne) ja resurssi on lautakunnan määräämä 140 kurssia. Ensi lukuvuoden opiskelijamäärän arvio on 62 opiskelijaa ja resurssitarve on 145 kurssia.
Valmistelija Perusopetuksen ja lukion rehtori Marika Annala, 040 5891 342
Esittelijä Tulevaisuusjohtaja Tervonen Ilpo Kemijärvi
Päätösehdotus Tulevaisuuslautakunta päättää perusopetuksen tuntiresurssiksi 979 tuntia ja lukion resurssiksi 145 kurssia lukuvuodelle 2024-2025.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Perusopetus ja lukio
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |