RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 24.04.2024/Pykälä 36
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Täyttölupa kahden ravitsemustyöntekijän toimen täyttämiseen
LLJ 24.04.2024 § 36
1/01.01.01.00/2024
Ruokapalveluiden henkilöstömäärä kaikki tuotannon tehtävät huomioiden on yhteensä 13 työntekijää. Jotta ruokapalvelut pystyy toimimaan palvelutuotannon vaatimassa laajuudessa on ravitsemustyöntekijöiden pysyvä tarve 8 henkilöä.
Ravitsemustyöntekijöitä työskentelee sekä keskuskeittiöllä että palvelukeittiöillä. Työtehtävässä osallistutaan monipuoliseen palvelutuotantoon, kuten esimerkiksi ruoan valmistukseen, esivalmistukseen ja asiakaspalveluun.
Eläkkeelle siirtymisten takia ruokapalvelulle muodostuu tarve palkata lähtevien tilalle henkilöt ravitsemustyöntekijöiden tehtäviin vuoden 2024 aikana. Kyseiset tehtävät sisältyvät ruokapalvelun henkilöstösuunnitelmaan ja ne on huomioitu talousarviossa.
Kaupungin johtoryhmä puoltaa täyttölupien myöntämistä. Oheisena on ravitsemustyöntekijän tehtävänkuvaus.
Valmistelija Ruokapalvelupäällikkö Outi Majava, 040 140 7701
Esittelijä Liikelaitoksen toimitusjohtaja Pöyliö Esa Kemijärvi
Päätösehdotus Liikelaitoksen johtokunta päättää myöntää täyttöluvat kahteen (2) ravitsemustyöntekijän tehtävän täyttämiseen vuoden 2024 aikana.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |