RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 16.05.2024/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Tilintarkastuksen yhteenvetoraportti 2023 tilintarkastuksesta tarkastuslautakunnalle
TARKL 16.05.2024 § 20
37/02.06.01.03/2024
Tilintarkastussopimuksen mukaisesti tilintarkastaja raportoi tarkastuslautakuntaa tekemästään tarkastustyöstä kaksi kertaa vuodessa varsinaisen tilinpäätösraportoinnin lisäksi.
Tilitarkastajan vuosiraportti suoritetusta tarkastustyöstä vuodelta 2023 toimitetaan kokoukseen. Liite salainen; JulkL 24 § kohta 17.
Tilintarkastaja Tapio Raappana selostaa asiaa kokouksessa.
Valmistelija Hallintokoordinaattori Merja Maijala, 040 834 3849
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tilintarkastajan vuosiraportti 2023 merkitään tiedoksi tarkastuslautakunnalle.
Päätös Jorma Vaarala saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 15.12.
Tilintarkastaja Tapio Raappana saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana 15.34.
Tilintarkastajan vuosiraportti 2023 merkittiin tiedoksi.
Tapio Raappana poistui tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 16.41.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |