RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 57
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginjohtajan viran täyttäminen
KV 24.06.2024 § 57
726/01.01.01.01/2023
Oheisena hakijayhteenveto sekä ansiovertailu (henkilörekisteri, ei julkaista kaupungin nettisivuilla).
Päätös Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juhani Tapio esitteli valtuustolle kaupunginjohtajan hakuprosessin toteutusta.
Matti Torvinen esitti, että kaupunginjohtajan virkaan valitaan Dina Solatie.
Aulikki Imporanta esitti, että kaupunginjohtajan virkaan valitaan Eeva-Maria Maijala.
Asko Severinkangas esitti, että kaupunginjohtajan virkaan valitaan Dina Solatie.
Juhani Tapio esitti, että kaupunginjohtajan virkaan valitaan Jussi Stoor.
Markku Harju esitti, että kaupunginjohtajan virkaan valitaan Jussi Stoor.
Ahti Majava esitti, että kaupunginjohtajan virkaan valitaan Eeva-Maria Maijala.
Juhana Kelloniemi esitti, että kaupunginjohtajan virkaan valitaan Jussi Stoor.
Heikki Nivala esitti, että kaupunginjohtajan virkaan valitaan Jussi Stoor.
Jarkko Kotilaine esitti, että kaupunginjohtajan virkaan valitaan Jussi Stoor.
Esitysten ja kannatuspuheenvuorojen jälkeen puheenjohtaja Riitta Savukoski kävi läpi kuntalain 41 §:n mukaisen äänestysmenettelyn ja totesi, että virkavaali toteutetaan suljettuna lippuäänestyksenä.
Puheenjohtaja Riitta Savukoski totesi ennen virkavaalin toteutusta, että vaalissa ovat mukana kaikki kelpoiset hakijat, jotka ovat aakkosjärjestyksessä; Ahola Marjut, Annala Marika, Halla Marko, Händelin Heikki, Kellokangas Kirsi, Keränen Miikka, Lappalainen Arja, Maijala Eeva-Maria, Pätsi Henri, Seppälä Kari, Solatie Dina ja Stoor Jussi.
Puheenjohtaja totesi, että äänestyslippuun kirjoitetaan henkilön etu- ja sukunimi.
Äänestyksen jälkeen kokouksessa pidettiin ääntenlaskutauko klo 16.05-16.20.
Virkavaalissa äänet annettiin seuraavasti:
Jussi Stoor 13 ääntä, Dina Solatie 11 ääntä, Eeva-Maria Maijala 2 ääntä ja Henri Pätsi 1 ääni.
Koska ensimmäisellä äänestyskierroksella kukaan ei saanut yli puolta äänistä, käytiin virkavaalin toinen kierros, jossa olivat mukana kaksi eniten ääntä saanutta ehdokasta eli Jussi Stoor ja Dina Solatie.
Äänestyksen jälkeen kokouksessa pidettiin ääntenlaskutauko klo 16.29-16.39.
Virkavaalissa toisella kierroksella äänet annettiin seuraavasti:
Dina Solatie 14 ääntä ja Jussi Stoor 13 ääntä.
Kemijärven kaupunginjohtajaksi valittiin Dina Solatie.
Matti Torvinen esitti, että varalle valitaan Eeva-Maria Maijala. Kari Räisänen kannatti Matti Torvisen esitystä.
Juhani Tapio esitti, että varalle valitaan Jussi Stoor. Juha Pikkarainen kannatti Juhani Tapion esitystä.
Puheenjohtaja Riitta Savukoski totesi, että varalle valittavan virkavaalissa ovat mukana kaikki kelpoiset hakijat. Suoritettiin suljettu lippuäänestys.
Äänestyksen jälkeen kokouksessa pidettiin ääntenlaskutauko klo 16.46-16.55.
Kaupunginjohtajan virkaan varalle valittavan virkavaalissa äänet annettiin seuraavasti:
Jussi Stoor 14 ääntä, Eeva-Maria Maijala 10 ääntä, Henri Pätsi 1 ääni, tyhjää 2 ääntä.
Kaupunginjohtajan virkaan valitun Dina Solatien varalle valittiin Jussi Stoor.
Tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen kaupunginjohtajan virkaan valittu Dina Solatie piti kiitospuheen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Anita Ruokamo poistui kokouksesta klo 16.56 ja Eino Meriläinen klo 16.59.
KH 17.06.2024 § 190
Kaupunginjohtajan rekrytoinnin soveltuvuusarvioinnin tulokset esiteltiin rekrytointityöryhmälle 3.6.2024, samalla arvioinnin toteuttanut konsultti antoi oman suosituksensa kaupunginjohtajan valintaan. Rekrytointityöryhmä päätyi esittämään kaupunginhallitukselle kaupunginjohtajan valitsemista kolmen arvioidun hakijan joukosta. Hakijayhteenveto sekä ansiovertailu tiedoksi kaupunginhallituksen jäsenille oheisena (henkilörekisteri, ei julkaista kaupungin nettisivuilla).
Valmistelija Vt. kaupunginjohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130
Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginjohtajaksi valitaan joko Eeva-Maria Maijala tai Dina Solatie tai Jussi Stoor.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
KH 20.05.2024 § 167
Rekrytointityöryhmä haastatteli 16.5.2024 hakijoista Kirsi Kellokankaan, Eeva-Maria Maijalan, Henri Pätsin, Jussi Stoorin ja Dina Solatien. Haastattelujen jälkeen työryhmä päätti esittää kaupunginhallitukselle soveltuvuusarviointeihin kutsuttavaksi Eeva-Maria Maijalan, Dina Solatien ja Jussi Stoorin.
Valmistelija Vt. kaupunginjohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130
Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ottaa asian kiireellisenä käsittelyyn ja päättää kutsua soveltuvuusarviointeihin Eeva-Maria Maijalan, Dina Solatien ja Jussi Stoorin.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
KH 06.05.2024 § 138
Kemijärven kaupungin kaupunginjohtajan toisen hakukierroksen määräaikaan 25.4.2024 mennessä hakemuksia saapui yksitoista (11) ja suostumuksensa antoi kaksi henkilöä, joten yhteensä hakijoita on 22. Hakijoista ja suostumuksensa antaneista kaupunginjohtajan viran muodolliset kelpoisuusehdot täyttäviä on viisitoista (15) henkilöä. Ansiovertailu tiedoksi kaupunginhallituksen jäsenille oheisena (henkilörekisteri, ei julkaista kaupungin nettisivuilla).
Rekrytointityöryhmä päätti 29.4.2024 kokouksessaan esittää kaupunginhallitukselle, että 16.5. toteutettavaan haastatteluun kutsutaan Kirsi Kellokangas, Eeva-Maria Maijala, Henri Pätsi, Jussi Stoor ja Dina Solatie.
Valmistelija Vt. kaupunginjohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130
Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää kutsua haastateltaviksi Kirsi Kellokankaan, Eeva-Maria Maijalan, Henri Pätsin, Jussi Stoorin ja Dina Solatien. Haastattelut toteutetaan torstaina 16.5.2024.
Päätös Ennen tämän pykälän käsittelyä pidettiin kokoustauko klo 18.30 - 18.37.
Haastattelutyöryhmän jäsen Markku Harju on estynyt osallistumasta kaupunginjohtajahaastatteluun 16.5.2024. Hänen tilalleen tulee Kari Räisänen. Riitta Savukoski ilmoitti esteen osallistumisesta haastatteluun 16.5.2024. Hänen tilalleen tulee Jukka Kortelainen.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
KH 18.03.2024 § 80
Määräaikaan 28.2.2024 mennessä saapui yksitoista (11) hakemusta.
Hakijayhteenveto tiedoksi kaupunginhallituksen jäsenille oheisena (henkilörekisteri, ei julkaista kaupungin nettisivuilla).
Haastattelutyöryhmä kokoontui 12.3.2024 käsittelemään saapuneita hakemuksia ja päätyi esittämään kaupunginjohtajan viran julistamista uudelleen haettavaksi.
Valmistelija Vt. kaupunginjohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130
Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää julistaa kaupunginjohtajan viran uudelleen haettavaksi siten, että hakuaika päättyy 25.4.2024. Aikaisempaan hakuun toimitetut hakijat otetaan huomioon ilman uutta hakemusta.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
KH 11.12.2023 § 424
Kaupunginvaltuusto on 20.11.2023 § 13 vahvistanut kaupunginjohtajan kelpoisuusehdoiksi seuraavat:
- soveltuva ylempi korkeakoulututkinto,
- kunta-alan tuntemus,
- kokemus johtotehtävistä,
- kokemus edunvalvontatehtävistä ja yhteiskuntasuhteiden hoitamisesta.
Hallintosäännön 44 §:n mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on valtuusto, viran tai virkasuhteen julistaa kuitenkin haettavaksi kaupunginhallitus.
Kaupunginjohtajan rekrytointiprosessin jouhevan etenemisen takaamiseksi on tarpeen nimetä työryhmä joka sopii hakuprosessin aikataulusta ja hakukuulutuksen sisällöstä sekä hakuprosessissa käytettävistä viestintäkanavista. Työryhmä valitsee hakijat haastatteluihin ja mahdollisiin soveltuvuusarviointeihin, jatkaa tarvittaessa viran hakuaikaa tai päättää viran uudelleen hakuun julistamisesta sekä tekee ehdotuksen kaupunginjohtajaksi valittavasta henkilöstä kaupunginhallitukselle.
Valmistelija Vt. kaupunginjohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130
Esittelijä Kaupunginjohtajan varahenkilö Kuvaja Tuula Kemijärvi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1. täyttää kaupunginjohtajan viran toistaiseksi,
2. valita rekrytointityöryhmän kokoonpanon,
3. että työryhmä sopii hakuprosessin aikataulusta ja hakuprosessissa käytettävistä viestintäkanavista,
4. julistaa kaupunginjohtajan viran haettavaksi työryhmän sopiman hakuaikataulun mukaisesti
5. että työryhmä valitsee hakijat haastatteluihin ja mahdollisiin soveltuvuusarviointeihin,
6. että työryhmä voi tarvittaessa jatkaa viran hakuaikaa tai julistaa viran udelleen haettavaksi
7. että työryhmä tekee ehdotuksen kaupunginjohtajaksi valittavasta henkilöstä kaupunginhallitukselle, joka tekee esityksen henkilövalinnasta kaupunginvaltuustolle,
8. että hakuprosessissa voidaan käyttää rekrytointiasiantuntijaa prosessin läpiviemisessä, henkilöarvioinneissa ja suorahaussa.
Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti
1. täyttää kaupunginjohtajan viran toistaiseksi,
2. nimetä rekrytointityöryhmän kokoonpanoksi vt. kaupunginjohtaja Marjo Säärelä, työryhmän pj. Juhani Tapio, Paula Alatalo, Teija Kerkelä, Kirsti Ojala, Markku Harju, Ahti Majava, Matti Torvinen, Riitta Savukoski, Juhana Kelloniemi, Veikko Niemelä, Pirkka Aalto
3. julistaa kaupunginjohtajan viran haettavaksi
4. työryhmä sopii hakuprosessin aikataulusta ja hakuprosessissa käytettävistä viestintäkanavista sekä tarpeista hyödyntää tarvittaessa asiantuntijapalvelua. Työryhmä toimii myös haastattelutyöryhmänä.
5. työryhmä esittää kaupunginhallitukselle haastatteluihin ja mahdollisiin soveltuvuusarviointeihin kutsuttavat hakijat
6. työryhmä voi tarvittaessa esittää kaupunginhallitukselle viran hakuajan jatkamista tai viran uudelleen haettavaksi julistamista
7. työryhmä tekee ehdotuksen kaupunginjohtajaksi valittavasta henkilöstä kaupunginhallitukselle, joka tekee esityksen henkilövalinnasta kaupunginvaltuustolle.
Juhana Kelloniemi oli poissa kokouksesta pykälän käsittelyn aikana klo 16.08 - 16.23.
Kokoustauko pidettiin tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 16.32 - 16.40.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |