Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 58


# Valtuustoaloite Niemelä 21.2.2022

Valtuustoaloite Niemelä 21.2.2022 / Hautaniemi

 

KV 24.06.2024 § 58     

138/02.05.01.02/2022       

 

Alla oleva liite 7 on liitteenä 5 (valtuustoaloite 21.2.2022 "Pelastetaan Hautaniemen päärakennus".

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Veikko Niemelä

 

 

KH 03.06.2024 § 183   

      

 

Liitteenä 7 on valtuustoaloite 21.2.2022 "Pelastetaan Hautaniemen päärakennus".

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 15.1.2024 § 17 hyväksynyt Hautanimen vuokraoikeuden ja rakennuksen omistusoikeuden siirtämisestä Kemijärven kaupungille. Kokouksessaan 20.05.2024 § 161 kaupunginhallitus on hyväksynyt lahjakirjan, jolla Hautaniemen päärakennuksen ja noin yhden hehtaarin suuruinen määräalan luovutetaan Hautaniemen perinneyhdistys ry:lle. Lahjakirja on hyväksytty myös Hautanimen perinneyhdistyksen hallituksessa 16.5.2024.

 

Valmistelija Vt. kaupunginjohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130

 

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa kaupunginvaltuustolle, että valtuustoaloitteessa esitetyt asiat ovat tulleet kaikilta osin selvitetyiksi ja esittää tämän perusteella, että valtuusto toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KV 17.10.2022 § 118   

      

 

Alla mainitut liitteet 11-14 ovat liite 13 valtuustoaloite, liite 14 Hautaniemen perinneyhdistys ry suunnitelmat ja kustannusarviot, liite 15 Ely-keskuksen päätös 23.6.2022 ja liite 16 Museoviraston lausunto 20.12.2019.

 

Päätös Veikko Niemelä esitti, että Kemijärven kaupunginvaltuusto päättää:
1. valtuuttaa Kemijärven kaupunginjohtajan ja -geodeetin valitsemaan Hautaniemen päärakennuksen omistajan (Veikko Leppäsen) kanssa vaihtokaupan kohteeksi sopivan tontin, joko Suomulta tai Pyhältä. Valtuuttaa Kemijärven kaupunginjohtajan suorittamaan vaihtokaupan, jossa Veikko Leppäsen omistama Hautaniemen päärakennus siirtyy Kemijärven kaupungin omistukseen.
2. valtuuttaa Kemijärven kaupunginjohtajan myymään Hautaniemen päärakennuksen 1 euron kauppahinnalla Hautaniemen perinneyhdistykselle yleishyödylliseen käyttöön. Rakennus siirtyy perinneyhdistyksen omistukseen ja vastuulle, vapaana muista rasitteista. Perinneyhdistyksellä ei ole kaupanteon jälkeen vaatimuksia kaupungille.
3. valtuuttaa kaupungingeodeetin muodostamaan n. 0,9 ha maa-alueen alueen kehittämisen ja toimivuuden varmistamiseksi.
4. valtuuttaa kaupunginjohtajan luovuttamaan ed. esitetty n. 0,9 ha tontti Hautaniemen Perinneyhdistykselle 1 eurolla niin, että Perinneyhdistys jatkossa vastaa läheisen yleisen uimarannan kunnossapidosta ja siisteydestä.

Juhana Kelloniemi ja Anita Ruokamo kannattivat Niemelän esitystä.

Heikki Nivala esitti neuvottelutaukoa. Puheenjohtaja keskeytti kokouksen klo 18.21- 18.36 väliseksi ajaksi.

Heikki Nivala esitti valtuustoryhmien esityksenä, että asia palautetaan uutteen valmisteluun. Veikko Niemelä esitti asian käsittelyn jatkamista. Anita Ruokamo kannatti Niemelän esitystä asian käsittelyn jatkamisesta.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty esitys asian palauttamisesta uuteen valmisteluun, asia on ratkaistava äänestyksellä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat asian palauttamista uudelleen valmisteluun, vastaavat JAA ja ne jotka ovat Veikko Niemelän esittämän asian käsittelyn jatkamisen kannalla, vastaavat EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 22 JAA-ääntä, 3 EI-ääntä, 1 TYHJÄ ja 1 POISSA, joten asia palautetaan uuteen valmisteluun (äänestyspöytäkirja liitteenä B).

 

 

KH 12.09.2022 § 292   

      

 

Valtuutettu Veikko Niemelä on jättänyt valtuustoaloitteen 21.2.2022 "Pelastetaan Hautaniemen päärakennus", liite 11. Kaupunginjohtaja on keskustellut osapuolten kanssa, eikä niissä ole tullut mitään sellaista esille, joka muuttaisi edellistä päätösesitystä. Liite 12 Hautaniemen perinneyhdistys ry suunnitelmat ja kustannusarviot, liite 13 Ely-keskuksen päätös 23.6.2022 ja liite 14 Museoviraston lausunto 20.12.2019.

 

Kaupunginhallitus ohjeisti selvittämään millä kriteereillä jatkossa kaupunki voisi tehdä vastaavanlaisia päätöksiä. Asiaa on selvitelty, ja todettu, että Hautaniemen rakennus on poikkeustapaus. Yleisiä periaatteita on vaikea luoda, koska kohteet ovat niin erilaisia ja yksilöitä.

 

Kaupungin osalle ei nähdäksemme liity verotuksellisia asioita.  

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Atte Rantanen, 040 726 6601

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää,
1. valtuuttaa kaupunginjohtajan ja -geodeetin valitsemaan Hautaniemen
rakennuksen omistajan kanssa yhdessä kaupan kohteena olevalle
rakennukselle sopiva vaihtokaupan kohde arvoltaan n. 25.000 euroa.     
2. valtuuttaa kaupunginjohtajan luovuttamaan 1 eurolla valittu
vaihtokaupan kohde Hautaniemen Perinneyhdistykselle käytettäväksi
Hautaniemen rakennuksen kaupantekoa varten. 
3. valtuuttaa kaupungingeodeetin muodostamaan n. 0,9 ha maa-alueen
alueen kehittämisen ja toimivuuden varmistamiseksi. 
4. valtuuttaa kaupunginjohtajan luovuttamaan ed. esitetty n. 0,9 ha tontti
Hautaniemen Perinneyhdistykselle 1 eurolla niin, että Perinneyhdistys
jatkossa vastaa läheisen yleisen uimarannan kunnossapidosta ja
siisteydestä.

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto toteaa
valtuustoaloitteessa esitetyt asiat tulleen selvitetyksi ja valtuustoaloite
voidaan katsoa loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Merkittiin, että Anita Ruokamo jääväsi itsensä ja poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (HL 28 § 5. yhteisöjäävi (perinneyhdistyksen hallituksen jäsen)).

Paula Alatalo esitti, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Riitta Savukoski kannatti Alatalon esitystä.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka ovat asian asiallisen käsittelyn jatkamisen kannalla, vastaavat JAA ja ne, jotka kannattavat asian uuteen käsittelyyn palauttamista vastaavat EI. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan äänestysehdotuksen.
Äänestyksen tulos: 5 JAA-ääntä (Tapio, Kerkelä, Ojala, Harju, Majava ) ja 2 EI-ääntä (Alatalo, Savukoski). Puheenjohtaja totesi, että asian asiallinen käsittely jatkuu.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KH 22.08.2022 § 274   

      

 

Valtuutettu Veikko Niemelä on jättänyt valtuustoaloitteen 21.2.2022 "Pelastetaan Hautaniemen päärakennus", liite 9.

 

Valtuustoaloitteessa on muutama virheellinen käsitys, joka on syytä korjata. Kaupunki on käynyt keskusteluja niin Perinneyhdistyksen kuin rakennuksen omistajankin kanssa eri vaihtoehdoista toteuttaa Perinneyhdistyksen toive saada Hautaniemen päärakennus omistukseensa. Mistään ei kuitenkaan ole vielä sovittu. Myöskään ei ole sovittu, että rakennus siirtyisi kaupungin omistukseen. Ei siis ole mitään vahvistettua neuvottelutulosta myyjän, kaupungin saati Perinneyhdistyksen osalta. Keskusteluja on kyllä asiasta käyty useita vuosia. Osa syynä keskustelujen loppumiseen on Perinneyhdistyksen taloudellinen tila, jonka hekin mainitsevat kunnostus- ja rahoitussuunnitelmassaan, liite 10.

 

Hautaniemen päärakennus voisi museoviraston mukaan olla paikallisesti säilytettäväksi, mutta ei ole antanut sille suojelupäätöstä, liite 11. Ely teki 23.6.2022 päätöksen (liite 12), että kohde ei ole suojelukohde. Rakennus on näyttävä ja hyvällä paikalla, mutta mm. ELY:n lausunnon mukaan huonokuntoinen. Kemijärven kaupungin kiinteistörakentamisen ammattilaiset ovat käyneet kohteessa vuonna 2017, ja arvioineet kunnostuksen maksavan 1 - 2.000.000 euroa.

 

Kaupunginjohtaja on 13.7.2022 ollut yhteydessä myyjään. Myyjä olisi valmis vaihtamaan Hautaniemen päärakennuksen johonkin kaupungin omistamaan kohteeseen arvoltaan n. 25.000 euroa.

 

Hautaniemen päärakennuksen ja kaupungin osalta tilanne on vähintäänkin kaksijakoinen:

 

  1. Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan, jos kaupunki lähtee tukemaan valtuustoaloitteen mukaisesti Perinneyhdistystä, niin se samalla avaa muillekin yhdistyksille ja tahoille mahdollisuuden saada omiin vastaaviin tarkoituksiinsa merkittävää tukea kaupungilta. Tämä on jo tullut esille, kun tieto kaupungin käymistä keskusteluista levisi alueella, ja kaksi kyläyhdistystä odottavat saavansa myös tukea vanhan rakennuksen ostamiseen ja kunnostamiseen. Kaupungin omaisuuden luovuttaminen tällaiseen toimintaan on kyseenalaista, koska kaupungin tulisi ajaa tasapuolisesti kaikkien kuntalaisten etua.

 

  1. Hautaniemen rakennus on näyttävä ja hyvällä paikalla, vaikka ei olekaan suojeltu rakennus. Kohteella on paikallista historiallista merkitystä. Lisäksi Joutsijärven kyläyhdistys on osoittanut Asemaraitin kylätalon talkoilla pystyvänsä kunnostamaan rakennuksia. Hautaniemen päärakennusta voidaan pitää poikkeuksellisena ja ainutlaatuisena kohteena, jollaista vastaavaa ei muilla kylillä ole.

 

Jos tällaiseen vaihtokauppaan lähdetään, se tulee tehdä niin, että myyjä ja kaupunki katsovat sopivan kohteen, jonka kaupunki lahjoittaa Hautaniemen Perinneyhdistys Ry:lle käytettäväksi Hautaniemen päärakennuksen kauppaan myyjän kanssa. Perinneyhdistys maksaa lahjoituksesta ja kaupasta aiheutuvat kulut.

 

Maa-alue siirretään samassa yhteydessä Hautaniemen Perinneyhdistyksen omistukseen muodollisella kauppahinnalla niin, että yhdistys sitoutuu vieressä olevan yleisen uimarannan kunnossapitoon jatkossa.

 

Kaupungingeodeetti muodostaa sopivankokoisen maa-alueen n. 0,9 ha, jolla varmistetaan rakennuksen ja ympäristön kehittäminen ja alueen toimivuus.

 

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää,                                                                               
1. valtuuttaa kaupunginjohtajan ja -geodeetin valitsemaan Hautaniemen rakennuksen omistajan kanssa yhdessä kaupan kohteena olevalle rakennukselle  sopiva vaihtokaupan kohde arvoltaan n. 25.000 euroa.    
2. valtuuttaa kaupunginjohtajan luovuttamaan 1 eurolla valittu vaihtokaupan kohde Joutsijärven Perinneyhdistykselle käytettäväksi Hautaniemen rakennuksen kaupantekoa varten.
3. valtuuttaa kaupungingeodeetin muodostamaan n. 0,9 ha maa-alueen alueen kehittämisen ja toimivuuden varmistamiseksi.
4. valtuuttaa kaupunginjohtajan luovuttamaan ed. esitetty n. 0,9 ha tontti Joutsijärven Perinneyhdistykselle 1 eurolla niin, että Perinneyhdistys jatkossa vastaa läheisen yleisen uimarannan kunnossapidosta ja siisteydestä.

 

Päätös Merkittiin, että Anita Ruokamo jääväsi itsensä ja poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (HL 28 § 5. yhteisöjäävi (perinneyhdistyksen hallituksen jäsen)).

Kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus:
Kaupunginhallitus päättää,                                                                               
1. valtuuttaa kaupunginjohtajan ja -geodeetin valitsemaan Hautaniemen rakennuksen omistajan kanssa yhdessä kaupan kohteena olevalle rakennukselle sopiva vaihtokaupan kohde arvoltaan n. 25.000 euroa.    
2. valtuuttaa kaupunginjohtajan luovuttamaan 1 eurolla valittu vaihtokaupan kohde Hautaniemen Perinneyhdistykselle käytettäväksi Hautaniemen rakennuksen kaupantekoa varten.
3. valtuuttaa kaupungingeodeetin muodostamaan n. 0,9 ha maa-alueen alueen kehittämisen ja toimivuuden varmistamiseksi.
4. valtuuttaa kaupunginjohtajan luovuttamaan ed. esitetty n. 0,9 ha tontti Hautaniemen Perinneyhdistykselle 1 eurolla niin, että Perinneyhdistys jatkossa vastaa läheisen yleisen uimarannan kunnossapidosta ja siisteydestä.

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto toteaa valtuustoaloitteessa esitetyt asiat tulleen selvitetyksi ja valtuustoaloite voidaan katsoa loppuun käsitellyksi.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uuteen valmisteluun ja ohjeisti valmistelijaa asian valmistelussa.

 

Tiedoksi Hautaniemen perinneyhdistys ry

 Kaupungingeodeetti

 Kaupunginjohtaja