RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 02.09.2024/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Säteilytoiminnan johtamisjärjestelmä eläinröntgentoiminnassa
YTLTK 02.09.2024 § 59
167/11.06.01/2024
Säteilylain (859/2018) mukaan eläinröntgentoiminnan harjoittajan on huolehdittava toiminnan järjestämisestä siten, että toiminta täyttää säteilylaissa säädetyt vaatimukset ja että säteilyturvallisuuspoikkeamat on riittävän tehokkaasti estetty ja niiden seuraukset ovat mahdollisimman vähäiset. Toiminnanharjoittajan on toteutettava sellaiset toimenpiteet säteilyturvallisuuden parantamiseksi, joita voidaan pitää perusteltuina niiden laatuun ja kustannuksiin sekä säteilyturvallisuutta parantavaan vaikutukseen nähden.
Toiminnanharjoittajan on myös huolehdittava siitä, että sen käytettävissä on toiminnan luonteeseen ja laajuuteen katsoen tarpeellinen asiantuntemus sekä riittävät taloudelliset ja henkilöstövoimavarat toiminnan toteuttamiseksi turvallisesti.
Turvallisuuslupaa edellyttävässä toiminnassa toiminnanharjoittajalla on oltava kirjallinen säteilytoiminnan johtamisjärjestelmä. Johtamisjärjestelmässä määritellään organisaation rakenne, valtuudet ja päätöksentekoon liittyvät menettelyt. Johtamisjärjestelmässä on oltava säteilyturvallisuusvastaavan nimi, syntymäaika ja yhteystiedot sekä, ottaen huomioon säteilytoiminnan luonne ja laajuus sekä olosuhteet toiminnan harjoittamispaikalla, riittävät tiedot:
- henkilöiden pätevyydestä, koulutuksesta ja perehdytyksestä;
- säteilyturvallisuuden ja turvajärjestelyjen kannalta merkittävistä tehtävistä, vastuunjaosta ja tiedonkulusta;
- toimista hyvän turvallisuuskulttuurin ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi;
- säteilyturvallisuusasiantuntijan käytön järjestämisestä;
- muista hallinnollisista ja organisatorisista järjestelyistä säteilyturvallisuuden varmistamiseksi ja turvajärjestelyjen toteuttamiseksi.
Säteilyturva-asiantuntijan (STA) konsultaatio- ja asiantuntijapalveluista on tehty viranhaltijan päätöksellä Fyse Oy:n kanssa jatkuva sopimus kiinteällä kuukausiveloituksella 1.8.2024 alkaen.
Savukosken eläinröntgenlaite on yhteistoiminta-alueen toistaiseksi ainoa käytössä oleva eläinröntgenlaite. Lisäksi Kemijärvellä on samalla turvallisuusluvalla varastoituna, parhaillaan käyttöönottoa varten luvitusprosessissa käytettynä kesällä 2022 hankittu röntgenlaite. Kemijärven kaupungin eläinröntgentoiminnan säteilyturvavastaavana (STV) on toiminut Hanna Nurmi, sillä on tärkeää, että säteilyturvavastaavalla on hyvä käyttöpaikan tuntemus, ja vastaavalla johtajalla myös todellinen mahdollisuus johtaa toimintaa. Yhteistoiminta-alueella säteilyturvavastaavan kelpoisuus on Nurmen lisäksi myös Kaisa Jääskeläisellä ja Joonas Lehtolalla. Lehtolan kanssa on sovittu, että hän ottaa vastuulleen Kemijärven toimipisteen STV:n tehtävät Kemijärven eläinröntgentoiminnan aloittaessa. Tehtävässään Lehtola vastaa suoraan toimialajohtaja Nurmelle. Lääkärisopimuksen liite 5 luku I kohta 5.1 mukaan praktikkoeläinlääkärin peruspalkkaan katsotaan sisältyvän ympäristöterveydenhuollon valvonta- ja tarkastustehtäviä sekä muita työnantajan määräämiä viranomaistehtäviä keskimäärin 3 tuntia viikossa eläinlääkintähuoltolaissa virkaeläinlääkärille säädettyjen tehtävien ohella.
Valmistelija Ympäristöterveysjohtaja Hanna Nurmi, 0400 392 136
Esittelijä Ympäristöterveysjohtaja Nurmi Hanna Kemijärvi
Päätösehdotus Ympäristöterveyslautakunta päättää
1. määrätä eläinlääkäri Joonas Lehtolan säteilyturvavastaavaksi Kemijärven eläinlääkärivastaanoton röntgentoiminnan osalta toistaiseksi;
2. toteaa Lehtolan toimivan säteilyturvaan liittyvissä tehtävissä suoraan toimialajohtaja Nurmen alaisuudessa;
3. toteaa Lehtolan säteilyturvavastaavana vastaavan käytännön toimista säteilyn käytön turvallisuuden varmistamiseksi, ylläpitämiseksi ja epäkohtien kuntoon saattamiseksi Kemijärven eläinlääkärin vastaanotolla;
4. toteaa toimialajohtaja Nurmen jatkavan Savukosken vastaanoton säteilyturvavastaavana ja koko eläinröntgentoiminnan vastaavana johtajana.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |