Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.08.2024/Pykälä 66



Kemijärven kaupungin tilinpäätös 2023 ja toimintakertomus

 

KV 12.08.2024 § 66     

37/02.06.01.03/2024       

 

Alla oleva liite 1 on liitteenä 3 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus ajalta 1.1. - 31.12.2023.

  

 

Päätös Talous- ja kehittämisjohtaja, vs. hallintojohtaja Tuula Kuvaja esitteli tilinpäätöksen.

Esittelyn jälkeen valtuustoryhmien puheenvuorot käytiin seuraavassa järjestyksessä:
Keskustan valtuustoryhmä Heikki Nivala, Perussuomalaisten valtuustoryhmä Matti Hietanen, Kokoomuksen valtuustoryhmä Harri Väliranta, Vasemmistoliiton valtuustoryhmä Jarkko Kotilaine, Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä Markku Harju, Tulevaisuuden Kemijärvi -yhteislista valtuustoryhmä Aulikki Imporanta, Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä Pirkka Aalto.

Kaupunginvaltuusto kävi läpi vuoden 2023 tilinpäätös- ja toimintakertomuksen kappaleittain.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2023 tilinpäätöksen ja hyväksyi toimintakertomuksessa esitetyn tilikauden tuloksen käsittelyn.

Kaupunginvaltuusto piti kokoustauon klo 20.19-20.33. Merkittiin pöytäkirjaan, että Eino Meriläinen, Jorma Vaarala ja Asko Severinkangas poistuivat kokouksesta klo 20.21 tauon aikana.

 

 

KH 05.08.2024 § 212   

      

 

Kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen tilintarkastaja on tarkastanut kaupungin ja konsernin tilinpäätöksen ja tilintarkastuksessa tehtyjen huomioiden pohjalta on kaupungin tilinpäätöslukuihin tehty seuraavat korjaukset:

- Hallintopalvelut; palvelujen ostoissa alv-kirjauksen korjaus ja tämän johdosta toimintamenojen vähennys 45 600 euroa,
-Varhaiskasvatuspalvelut; palvelusetelien täsmäytys ja kirjaus kuluihin, toimintamenojen lisäys 43 134 euroa (Vaana setelit),
-Rahoitustuotot- ja kulut; liikelaitoksen peruspääomasta maksettava korkotuotto ja -kulut eliminoitu 221 668 euroa ja osinkotuotto 100 000 euroa siirretty osinkosaamisiin.
 

Kaupungin toimintakatteen vähennys em. korjausten mukaan on 2 466 euroa, joten korjattu ulkoinen toimintakate on -20 224 124 euroa.

Korjattu vuosikate on 8 488 474 euroa ja tilikauden ylijäämä 5 800 860 euroa.

Korjatut tunnusluvut ovat seuraavat:



Kaupungin ja konsernin lainakehitys:



Kaupungin ja konsernin tilinpäätösluvut:


 

Liitteenä 1 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus ajalta 1.1. - 31.12.2023.

 

Oheisena kaupunginhallituksen jäsenille tiedoksi lautakuntien ja

Tilapalvelut liikelaitoksen johtokunnan päätökset alaisensa toiminnan

tilinpäätösten käsittelystä sekä toimielinten toimintakertomukset vuodelta

2023.


Kaupunginhallitus esittää tilikauden ylijäämän 5 800 860,15 euroa siirrettäväksi omaan pääomaan yli- ja alijäämätilille. Kaupungin kumulatiivinen ylijäämä on tilinpäätöksen jälkeen yhteensä 16 310 452 euroa.

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja, vs. hallintojohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus
1. esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy toimintakertomuksessa esitetyn tilikauden tuloksen käsittelyn,
2. allekirjoittaa vuoden 2023 korjatun tilinpäätöksen,
3. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi elokuun kokoukseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KH 06.05.2024 § 137   

      

 

Kaupunginhallitus päätti 8.4.2024 § 108 jatkaa tilinpäätöksen käsittelyä seuraavassa kokouksessa.

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja, vs. hallintojohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236
 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus
1. esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy toimintakertomuksessa esitetyn tilikauden tuloksen käsittelyn,
2. allekirjoittaa vuoden 2023 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi,
3. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun kokoukseen ja
4. oikeuttaa talouspalvelujen vielä allekirjoituksen jälkeen tekemään teknisluonteisia korjauksia ja täydennyksiä tilinpäätöksen valtuustolle menevään asiakirjaan, kun sellaiseen todetaan tarvetta kaupungin kirjanpidon tai tilintarkastajan toimesta.

 

Päätös Kokouksessa pidettiin tauko asian käsittelyn aikana klo 18.06 - 18.10.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KH 22.04.2024 § 121   

      

 

 Esittelijä poisti asian esityslistalta.

 

KH 06.05.2024 § 137   

      

 

Kaupunginhallitus päätti 8.4.2024 § 108 jatkaa tilinpäätöksen käsittelyä seuraavassa kokouksessa.

 

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja, vs. hallintojohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus
1. esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy toimintakertomuksessa esitetyn tilikauden tuloksen käsittelyn,
2. allekirjoittaa vuoden 2023 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi,
3. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun kokoukseen ja
4. oikeuttaa talouspalvelujen vielä allekirjoituksen jälkeen tekemään teknisluonteisia korjauksia ja täydennyksiä tilinpäätöksen valtuustolle menevään asiakirjaan, kun sellaiseen todetaan tarvetta kaupungin kirjanpidon tai tilintarkastajan toimesta.

 

KH 08.04.2024 § 109   

      

 

Kuntalain (410/2015) 113 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, tase, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumavertailu ja toimintakertomus.

 

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kaupunginhallituksen jäsenet ja kaupunginjohtaja.

 

Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa esitetään selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa.

 

Kaupunginhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Tilikauden tuloksella tarkoitetaan tuloslaskelman osoittamaa tulosta ennen varausten ja mahdollisten rahastosiirtojen tekemistä. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi.

 

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2023

 

Kaupungin vuoden 2023 toimintakertomus ja tilinpäätös sisältää eriytettynä Kemijärven Tilapalvelut liikelaitoksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä konsernitilinpäätöksen ja -toimintakertomuksen.

Sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi siirtyivät kunnilta 1.1.2023 alkaen hyvinvointialueiden tehtäviksi. Vuoden 2023 tilinpäätös sisältää tähän siirtoon liittyen merkittäviä muutoksia tuloslaskelman toimintatuottojen, -menojen, toimintakatteen ja vuosikatteen osalta. Taseen osalta on tehty aloittava tase ja siinä näkyvät muutokset siirtoon liittyvien erien osalta seuraavasti:
- Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymäosuus 2 043 057,62 € (vähennys osakkeet ja osuudet),
- Kolpeneen erityishuollon kuntayhtymän yhtymäosuus 257 982,76 € (vähennys osakkeet ja osuudet),
- Lapin liiton kuntayhtymäosuus pelastustoimen osalta 52 228,26 € (lisäys osakkeet ja osuudet)
- ICT-sovellukset ja kalusto 304 983,51 € (vähennys aineettomat hyödykkeet)
- Pelastustoimen kalusto 91 031,26 € (vähennys aineelliset hyödykkeet)
- Keskusvarasto hyvinvointikeskus Lapponia 2 049 114,27 € (vähennys vaihto-omaisuus 0 €)
- Keskusvarasto hyvinvointikeskus Lapponia LL Danske Bank maksuliikennetili 2 159 899,26 € (vähennys)
- Lääkevarasto hyvinvointikeskus Lapponia 45 770,82 € (vähennys vaihto-omaisuus 0 €)
- Lomapalkkavelka Kpki 1 816 455,23 € (vähennys, pitkäaikainen velka)
- Lomapalkkavelka LL 108 992,70 € (vähennys, pitkäaikainen velka)
Kirjaukset yhteensä taseen muutoksina 875 934,77 €. (korjattu luku).
 

 Yhteenveto koko kaupungin (sisältäen liikelaitoksen) vuoden 2023 käyttötalousmenoista verrattuna vuoden 2023 muutettuun talousarvioon (käyttötalouden toimintatuotot, -menot ja netto):

 

 
 

 

Verotulojen kehitys

 

Kaupungin vuoden 2023 verotulot olivat noin 19,0 milj. euroa. Talousarvioon nähden verotulot toteutuivat 150 000 euroa arvioitua suurempina (7,8 %) johtuen kiinteistö- ja yhteisöverotilityksistä.

 

Valtionosuuksien kehitys

Kaupungin vuoden 2023 peruspalvelujen valtionosuudet olivat noin 8,0 milj. euroa ja opetus ja kulttuuritoimen valtionosuusvähennys oli 0,34 milj. euroa, joten nettona valtionosuuksia saatiin 7,65 milj. euroa. Talousarviossa arvioitiin valtionosuuksia saatavan n. 6,4 milj. euroa eli ero talousarvioon nähden oli 1,3 milj. euroa (19,8 %).

 

Rahoitustuotot ja -kulut

Itä-Lapin energian tuloutus väheni edellisvuoteen nähden 4,1 milj. eurolla (-68 %) johtuen sähköenergian myyntihinnan muutoksesta. Lainojen korkokulut tuplaantuivat edellisvuoteen nähden korkojen noustessa. Korkomenot olivat 0,45 milj. euroa. Rahoitustuotot ja -kulut toteutuivat muutettuun talousarvioon nähden 0,2 milj. euroa suurempina.

 

Vuosikate ja tulos

Vuosikate oli 8 586 008 euroa. Vuosikate toteutui talousarviossa arvioitua paremmin johtuen valtionosuuksista, verotuloista ja toteutuneista rahoitustuotoista sekä käyttötalousmenojen tasapainosta. Vuosikate kattaa poistot, jotka olivat -2 687 614 euroa.

 

Vuoden 2023 tilinpäätöstulos oli 5 898 394 euroa. Kumulatiivinen ylijäämä on tilinpäätöksen jälkeen 16 407 986 euroa.

 

Kaupungin ja liikelaitoksen investointimenot olivat -5 697 272 euroa. Käyttöomaisuuden myyntitulot olivat 164 268 euroa. Pysyvien vastaavien luovutusvoitot/-tappiot nettona olivat 248 878 euroa.

 

Kaupungin keskeiset talouden tunnusluvut v. 2017-2023

 

Kaupungin lainamäärän kehitys

 

 

Kaupungin keskeisimmät tilinpäätösluvut

 

 

Oheisena kaupunginhallituksen jäsenille tiedoksi allekirjoittamaton tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2023 (arkistoidaan valtuuston pöytäkirjan liitteenä). Tilinpäätös julkaistaan kaupunginhallituksen pöytäkirjan allekirjoituksen jälkeen pöytäkirjan liitteenä.

 

Oheisena kaupunginhallituksen jäsenille tiedoksi lautakuntien ja Tilapalvelut liikelaitoksen johtokunnan päätökset alaisensa toiminnan tilinpäätösten käsittelystä sekä toimielinten toimintakertomukset vuodelta 2023.

 

Kaupunginhallitus esittää tilikauden ylijäämän 5 898 394 euroa siirrettäväksi omaan pääomaan yli- ja alijäämätilille. Kumulatiivinen ylijäämä on tilinpäätöksen jälkeen yhteensä 16 407 986 euroa.

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja, vs. hallintojohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus
1. esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy toimintakertomuksessa esitetyn tilikauden tuloksen käsittelyn,
2. allekirjoittaa vuoden 2023 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi,
3. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun kokoukseen ja
4. oikeuttaa talouspalvelujen vielä allekirjoituksen jälkeen tekemään teknisluonteisia korjauksia ja täydennyksiä tilinpäätöksen valtuustolle menevään asiakirjaan, kun sellaiseen todetaan tarvetta kaupungin kirjanpidon tai tilintarkastajan toimesta.

 

Päätös Kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus:
Kaupunginhallitus päättää jatkaa tilinpäätöksen käsittelyä seuraavassa kokouksessa.

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus piti tauon tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen klo 17.10-17.21.