Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.08.2024/Pykälä 67


# Kemijärven kaupunki tilintarkastuskertomus 2023

Kemijärven kaupungin vuoden 2023 tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille

 

KV 12.08.2024 § 67     

37/02.06.01.03/2024       

 

Alla oleva liite 1 on liitteenä 4 (tilintarkastuskertomus 2023).

 

Päätös Tilintarkastaja Tapio Raappana esitteli tilintarkastuskertomuksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Jesse Kerkelä saapui kokoukseen Jorma Vaaralan tilalle klo 20.38 tämän asiakohdan käsittelyn aikana.

Kaupunginvaltuusto merkitsi tilintarkastuskertomuksen tiedoksi.

Kaupunginvaltuusto myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille tilikaudelta 1.1.-31.12.2023.

 

 

TARKL 06.08.2024 § 43   

      

 

Kaupunginhallitus on hyväksynyt ja allekirjoittanut kaupungin tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2023 ja lähettänyt sen tilintarkastajalle tarkastettavaksi (kh 6.5.2024 § 137). Tilinpäätöstä 2023 käsitellään kaupunginhallituksessa 5.8.2024, jonka jälkeen tarkastuslautakunta käsittelee tilinpäätöksen vuodelta 2023.

 

Kaupungin tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab, vastuunalaisena tilintarkastajana JHT, KHT Tapio Raappana on tarkastanut vuoden 2023 tilinpäätöksen. Tilintarkastuskertomus toimitetaan kokoukseen.

 

Valmistelija Hallintokoordinaattori Merja Maijala, 040 834 3849

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

Päätös Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja esitteli konsernitilinpäätöksen 2023 pykälän käsittelyn alussa. Tuula Kuvaja paikalla kokouksessa klo 10.04 - 10.38.

Kaupunginhallitus on hyväksynyt ja allekirjoittanut kaupungin tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2023 (5.8.2023 §  ja lähettänyt sen tilintarkastajalle tarkastettavaksi.

Kaupungin tilintarkastusyhteisö KPMG Oy, vastuunalaisena tilintarkastajana JHT, KHT Tapio Raappana on tarkastanut vuoden 2023 tilinpäätöksen ja antanut 6.8.2024 päivätyn tilintarkastuskertomuksen Kemijärven kaupungin hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastuksesta tilikaudelta 1.1.-31.12.2023, liite 1

Tilintarkastaja on esittänyt tilinpäätöksen hyväksymistä. Tilintarkastaja esittää vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastetulta tilikaudelta edellyttäen, että valtuusto hyväksyy tilintarkastuksen tuloksina esitetyt talousarviopoikkeamat.

Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että tilinpäätös hyväksytään ja esittää vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastetulta tilikaudelta edellyttäen, että valtuusto hyväksyy tilintarkastuksen tuloksina esitetyt talousarviopoikkeamat.