Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 24.09.2024/Pykälä 86


Lausuntopyyntö Kemijärven kaupungin tulevaisuuslautakunta, 7.5.2024 § 47

 

TL 24.09.2024 § 86     

7/01.01.03.07/2024       

 

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on lähettänyt 18.6.2024 tulevaisuuslautakunnalle osoitetun lausuntopyynnön, joka koskee tulevaisuuslautakunnan 7.5.2024 § 47 päätöstä, jolla käsiteltiin vt. tulevaisuusjohtajan viranhaltijapäätökseen 26.2.2024 § 8 kohdistunut oikaisuvaatimus. Valituksessa vaaditaan, että lautakunnan päätös kumotaan ja että kaupunki velvoitetaan korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut. Valituksessa esitetyt vaatimukset perusteineen ilmenevät tarkemmin oheisesta valituksesta.

 

Asianajaja Joel Uusi-Oukari Asianajotoimisto Roihu Oy:stä on valmistellut valituksen perusteella hallinto-oikeudelle annettavan lausuman. Lausumassa vaaditaan, että hallinto-oikeus hylkää valituksen kokonaisuudessaan perusteettomana ja pysyttää valituksen kohteena olevan lautakunnan päätöksen voimassa. Lisäksi lausumassa vaaditaan, että valittaja velvoitetaan korvaamaan kaupungille aiheutuvat oikeudenkäyntikulut. Lausuman perusteet ilmenevät tarkemmin oheisesta lausumasta ja sen liitteistä.

 

Liitteet (ei julkaista verkkosivuilla):

  1. Valituksen kohteena oleva lautakunnan päätös 7.5.2024 § 47 (lautakunnan aiemman päätöksen liitteet sisältyvät valituksen mukana oleviin liitteisiin)
  2. Valitus liitteineen
  3. Lausuma liitteineen (valituksen liitteinä on lausuman liitteet 1-5)

 

Valmistelija Henkilöstö- ja hallintosihteeri Päivi Alatalo 040 587 2490

 

Esittelijä Tulevaisuusjohtaja Tervonen Ilpo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää hyväksyä oheisen lausuman ja valtuuttaa Asianajotoimisto Roihu Oy:n toimimaan asiamiehenä hallinto-oikeudessa vireillä olevassa oikeudenkäynnissä.

 

Päätös Tarja Perälä esitti, että lautakunta päättää hyväksyä valittajan vaatimukset.  Tuomas Kalliokoski kannatti Tarja Perälän tekemää esitystä.
Koska oli tehty päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, totesi puheenjohtaja, että on tarpeen äänestää. Puheenjohtaja teki seuraavansisältöisen äänestysmenettelyesityksen: Ne, jotka ovat pohjaehdotuksen kannalla vastaavat JAA ja ne, jotka ovat Tarja Perälän esityksen kannalla vastaavat EI.
Äänestysmenettely hyväksyttiin.
JAA-äänet: Tuula Helisten, Asko Severinkangas,  Anneli Meriläinen, Auvo Kilpeläinen, Jarkko Kotilaine
EI-äänet: Tarja Perälä, Tuomas Kalliokoski

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tarja Perälä jätti päätökseen eriävän mielipiteen.