Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 24.09.2024/Pykälä 91


Täyttölupa kansainvälisten asioiden koordinaattorin tehtävään 1.11.2024 alkaen

 

TL 24.09.2024 § 91     

1/01.01.01.00/2024       

 

Helmikuussa 2024 koulutuspalveluiden vastuualueella aloitti kansainvälisten asioiden koordinaattori. Tehtävään on täyttölupa vuodeksi (tulevaisuusjohtaja 22.12.2023 § 70).

 

Kansainvälisten asioiden koordinaattori toimii varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa sekä lukiossa. Varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa koordinaattori työskentelee mm. palveluiden piiriin tulevien perheiden tukena palveluiden piirissä aloittamiseen liittyvissä asioissa. Lukiossa kooridinaattori on mukana kansainvälisten opiskelijoiden valintaprosessissa, Kemijärvelle saapumisessa ja asettautumisessa sekä kotoutumistyössä. Lisäksi varsinkin kansainvälisten lukiolaisten arkeen liittyy paljon asioita, joiden hoitamiseen he tarvitsevat tukea.

 

Kemijärven kaupungin esi- ja perusopetuksessa on kansainvälisiä opiskelijoita jatkossakin. Lisäksi Kemijärven lukio on sitoutunut kansainvälisten opiskelijoiden opiskeluun Kemijärvellä. Tarve koordinaattorille on pysyvä, eikä tehtävän määräaikaisuuteen ole näin ollen jatkossa perusteita.

 

Tehtävä sisältyy henkilöstösuunnitelmaan ja siihen on varattu rahat talousarviossa.

 

Oheisena koordinaattorin tehtävänkuvaus.

 

Kaupungin johtoryhmä puoltaa täyttöluvan myöntämistä.

 

Valmistelija Perusopetuksen ja lukion rehtori Marika Annala, 040 5891 342

 

Esittelijä Tulevaisuusjohtaja Tervonen Ilpo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Tulevaisuuslautakunta päättää myöntää luvan kansainvälisten asioiden koordinaattorin tehtävän täyttämiseen 1.11.2024 alkaen toistaiseksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tiedoksi Perusopetuksen ja lukion rehtori Marika Annala

 Henkilöstöpalvelut