RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 282
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje |
Hallintopalvelut toimialan käyttötalouden toteutuma 31.8.2024
KH 07.10.2024 § 282
57/02.02.00/2024
Kaupunginhallitus on hyväksynyt 11.12.2023 § 425 talousarvion 2024
toimeenpano-ohjeen. Kaupunginhallitus käsittelee alaisensa
hallintopalvelujen toimialueen toiminnan ja talouden seurantaraportit
puolivuosittain ja selvitykset määrärahojen käytöstä ja toiminnallisten
tavoitteiden toteutumasta sekä lähettää ne edelleen tiedoksi
kaupunginvaltuustolle.
Määrärahojen käyttöä ja toimintaa seurataan kaupunginhallituksessa
lisäksi kuukausittain käyttötalouden toteutuman osalta ja
kaupunginhallitukselle annetaan selvitykset mahdollisista määrärahaylitys ja/tai alituspaineista sekä toiminnan muutoksista.
Hallintopalvelujen toimialan käyttötalouden toteutuma 31.8.2024 tilanteen
mukaan on eritelty alla olevassa taulukossa. Elokuun toteutuma on
kustannuskehityksen osalta talousarviossa arvioitua parempi. Toteutuma saisi laskennallisesti olla 66,7 % ja on 56,2 %, minkä mukaisesti ennusteena on, että määrärahojen käyttö alittuu n. 270 000 eurolla.
Liitteenä 1 on hallintopalvelut toimialan tuloslaskelma. Oheisliitteenä
henkilöstöraportti kaudelta 1.1.-31.8.2024
Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja, 040 730 0236
Esittelijä Kaupunginjohtaja Solatie Dina Kemijärvi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee hallintopalvelut toimialan käyttötalouden toteutuman 31.8.2024 tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje |