RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 286
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausuntopyyntö Pohjois- ja Itä-Lapin työllisyysalueen talousarviosta vuodelle 2025 ja suunnitteluvuosille 2026-2027
KH 07.10.2024 § 286
491/02.02.00/2024
Sodankylän kunta toimii Pohjois- ja Itä-Lapin työllisyysalueen vastuukuntana ja on lähettänyt ao. työllisyysalueen kunnille lausuntopyynnön talousarviosta 2025 ja suunnitelmavuosista 2026-2027. Sodankylän kunnan lähettämät asiakirjat ovat liitteinä 5-8.
Työllisyysalueen toiminnasta on tehty yhteistoimintasopimus, jossa määritellään vastuukunnan toimivalta- ja vastuurakenteista, hallinnon ja talouden järjestämisestä sekä yhteistoiminta-alueen kustannusten jaosta.
Sopimuksessa on sovittu, että kustannuksista 50 % kohdennetaan sopijakuntien 18-64 -vuotiaiden suhteellisten osuuksien perusteella ja 50 % sopijakuntien työttömien (laaja käsite) suhteellisten osuuksien perusteella. Suhteelliset osuudet määräytyvät sopijakuntien 18-64 -vuotiaiden ja työttömien yhteismäärän perusteella. Laskennassa käytettävät tilastot perustuvat VM:n vahvistamiin kuntien peruspalvelujen valtionosuuden laskentatekijöihin.
Edellä mainituista jakoperusteista voidaan poiketa niiden kustannusten osalta, jotka on mahdollista laskuttaa kuntakohtaisiin toteutuneisiin kustannuksiin perustuen.
Yhteistoiminta-alueen toimintamenot vuosille 2025-2027 ovat 3 527 022 euroa/vuosi. Toimintamenot katetaan yhteistoiminta-alueen kuntien maksuosuuksilla. Kemijärven kaupungin vuotuinen maksuosuus Sodankylän kunnalle on esitetyn budjetin mukaan 844 719,32 euroa/vuosi.
Kemijärven kaupunki saa työllisyydenhoidon osalta valtionosuutta 1,17 milj. euroa vuodelle 2025. Vuosien 2026-2027 valtionosuuslaskelmia ei ole ilmoitettu. Tästä VOS-summasta maksetaan yhteistoiminta-alueen kustannukset sekä työmarkkinatuen kuntaosuus ja mahdollinen kunnassa toteutettava omat työllisyydenhoidon toimenpiteet.
Yhteistoiminta-alueen toiminnan toteutuminen ja kustannusten seuranta on tärkeää, ja siksi Kemijärven kaupunki edellyttää, että vastuukunta Sodankylä toimittaa kullekin yhteistoiminta-alueen kunnanhallitukselle 4 kk:n välein toiminnan ja talouden raportoinnin toiminnan tuloksellisuuden arvioimiseksi ja kehittämiseksi.
Valmistelija talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236
Esittelijä Kaupunginjohtaja Solatie Dina Kemijärvi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy osaltaan Sodankylän kunnan valmisteleman Pohjois- ja Itä-Lapin työllisyysalueen talousarvion 2025 ja taloussuunnitelman vuosille 2026-2027 ja Kemijärven kaupungin maksuosuudeksi 844 719,32 euroa/vuosi. Maksuosuus varataan elinvoimalautakunnan alaiseen budjettiin.
Kemijärven kaupunki edellyttää, että Sodankylän kunta toimittaa 4 kk:n välein työllisyysalueen toiminnan ja talouden raportoinnin kaupunginhallitukselle ja selvittää toteutuneet toimenpiteet, jotka on määritelty tuloskortissa talousarviovuodelle.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tuula Kuvaja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17.22.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |