RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 04.11.2024/Pykälä 69
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ympäristöterveyspalvelut toimialan käyttötalouden toteutuma 30.9.2024
YTLTK 04.11.2024 § 69
578/02.02.00/2023
Kaupunginhallitus on hyväksynyt 11.12.2023 § 425 talousarvion 2024 toimeenpano-ohjeen. Ympäristöterveyslautakunta käsittelee alaisensa toiminnan talouden seurantaraportit ja määrärahojen käytön kuukausittain.
Ympäristöterveyspalvelualueen käyttötalouden toteutuma 30.9.2024 tilanteen mukaan on eritelty vastuualueittain alla olevassa taulukossa:
Käyttötalouden määrärahojen käyttö saisi syyskuun lopussa olla laskennallisesti enintään 75,0 %. Toteutuma on 83,3 %. Toimintamenot ovat toteutuneet hieman talousarviossa arvioitua suurempina ollen 79,2 %. Toiminta-tuotoissa on ollut viivettä johtuen laskutusrytmistä ja asiakasmaksujen tuloutumisesta, mutta nyt ne on saatu tasoitettua ja ovat 76,2 %. Ylitystä on tällä hetkellä määrärahojen käytössä n. 44 000 euroa. Toimintakate tasoittuu vuoden loppuun mennessä.
Liitteenä 6 ympäristöpalveluiden tuloslaskelma 30.9.2024 sekä
oheisliitteenä henkilöstöraportti.
Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236
Esittelijä Ympäristöterveysjohtaja Nurmi Hanna Kemijärvi
Päätösehdotus Ympäristöterveyslautakunta merkitsee käyttötalouden toteutuman 30.9.2024 tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn jälkeen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |