Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 12.11.2024/Pykälä 120



Elinvoimapalvelujen talousarvio vuodelle 2025 ja taloussuunnitelma vuosille 2026-2027

 

EL 12.11.2024 § 120     

580/02.02.00/2024       

 

Elinvoimalautakunnan alaiseen palvelukokonaisuuteen kuuluvat asuminen ja ympäristö (ent. tekniset palvelut), työllisyyspalvelut sekä kaupunkimarkkinointi ja hankinnat.

Elinvoimalautakunnan talousarvoesitys sisältää käyttötalouden toimintatuotot ja -menot sekä investoinnit. Elinvoimalautakunnan ja -johtamisen kustannukset on jaettu toimintamenojen suhteessa kullekin palvelukokonaisuudelle.

 


Kaupunginhallitus on antanut 5.8.2024 § 216 talousarviovalmistelun ohjeet ja toimintakateraamin kullekin toimialalle. Elinvoimapalveluille on annettu toimintakateraamiksi -2 950 000 euroa. Raamin valmistelun yhteydessä ei ole vielä ollut tarkkaa tietoa työllisyyden hoidon yhteistoiminta-alueen vaikutuksista kustannuksiin, eikä myöskään uusien tehtävien mukanaan tuomista kustannuksista.

Elinvoimalautakunnan kokonaistoimintakate on tehdyn kokonaisvalmistelun pohjalta vuonna 2025 yhteensä -3 567 950 euroa. Toimintakatetta nostaa kasvavat henkilöstömenojen ja palvelujen ostojen kustannukset. Liitteenä 2 on elinvoimalautakunnan alaisen toiminnan tuloslaskelma vuosille 2025-2027.

 

Liitteenä 3 on asuminen ja ympäristö- työllisyydenhoito- ja kaupunkimarkkinointi -palvelujen käyttötalouden toiminnalliset tavoitteet, tuottavuustoimenpiteet, sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimenpiteet ja henkilöstöresurssien käyttö.

 

Elinvoimalautakunnan alaisen toiminnan investointisuunnitelma on liitteenä 4. Investoinnit kohdentuvat maa- ja vesialueiden hankintaan, katuvalojen uusimiseen, katujen korjaukseen, rakentamiseen ja päällysteiden uusimiseen, puistoihin ja lähiliikuntapaikkoihin, reitteihin ja ympäristötöihin sekä kalustohankintoihin. Investointien kokonaismäärä vuodelle 2025 on yhteensä -1 505 000 euroa, johon haetaan hankerahoitusta yhteensä 335 000 euroa. Nettoinvestointien määrä on siten -1 170 000 euroa.

 

 

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Anne Karppinen,  040 865 8501
Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Karppinen Anne Kemijärvi

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta hyväksyy vuoden 2025 talousarvioesityksen ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelman sekä investointisuunnitelman liitteiden 3 ja 4 mukaisena.

Elinvoimalautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen -valtuustolle hyväksyttäväksi elinvoimalautakunnan alaisen toiminnan talousarvion vuodelle 2025 ja taloussuunnitelman vuosille 2026-2027 sisältäen investoinnit.

 

Päätös Elinvoimalautakunta päätti lisätä investointeihin monitoimitraktorin lisälaitteineen hankinnan hinnaltaan 220.000 euroa.

Päätösehdotus hyväksyttiin edellämainituin lisäyksin.

Merkitään pöytäkirjaan, että Paula Alatalo saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16:43 ja Senni Raimosvuo poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17:31.