Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 106



Talousarvio vuodelle 2025 ja taloussuunnitelma vuosille 2026–2027

 

KV 16.12.2024 § 106     

383/02.02.00/2024       

 

Kaupunginhallituksen talousarvioehdotus

 

Kaupunginhallituksen talousarvioesitys sisältää vuoden 2025 talousarvioon työmarkkinatuen kuntaosuutta 720 000 euroa, mikä on 300 000 euroa elinvoimalautakunnan esitystä suurempi. Lisäys vaikuttaa kaupungin toimintakatteeseen, vuosikatteeseen ja tulokseen vastaavalla vähennyksellä. Kaupunginhallituksen esitys kaupungin toimintakatteeksi on siten -25 442 370 euroa, vuosikatteeksi 3 329 930 euroa ja tilikauden tulos 379 590 euroa.

Investointien osalta talousarviosta on poistettu asuminen ja ympäristö -vastuualueen hallin investointi irtaimistoineen, joten vuoden 2025 investointitaso on nettona 3 231 230 euroa. Investointitason pienennys vähentää lainanottotarvetta. Suunnitelmavuosille esitetään investointitasoksi 3,4 milj. euroa (v. 2026) ja 3,8 milj. euroa (v. 2027).

Vuonna 2025 lainanottotarve on 5,8 milj. euroa ja lisäksi voidaan kassanhallinnan vuoksi nostaa myös lyhytaikaista luottoa. Vanhoja lainoja lyhennetään samanaikaisesti 5,4 milj. eurolla. Taloussuunnitelmavuosien 2026-2027 osalta velkamäärä kasvaa hieman. Lainamäärä suunnitelmakauden päättyessä on arviolta 29,5 milj. euroa eli noin 4 330 euroa asukasta kohden.

Vuoden 2025 talousarvioesityksen keskeiset tunnusluvut, joissa

vertailukohtana on kuluvan vuoden tilinpäätösennuste (26.11) ovat:

- ulkoisten toimintamenojen kasvu 6,1 %

- ulkoisen toimintakatteen kasvu 10,8 %

- vuosikate 3,3 milj. euroa, mikä kattaa poistot 112,9 prosenttisesti

- investointien tulorahoitus 103,1 %

- tilikauden tulos 0,4 milj. euroa

- bruttoinvestoinnit 3,8 milj. euroa (nettona 3,2 milj. €)

- rahoitustarve (toiminnan ja investointien rahavirta) 99 000 euroa

- lainamäärä euroa/asukas n. 4 120 euroa (ilman konserniyhtiöiden lainoja)

 

Talouskehitys 2019-2027

 

Liitteenä 6 Kemijärven kaupungin talousarvio 2025 ja taloussuunnitelma 2026-2027.

 

Valmistelija: Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236
 

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja täydensi päätösehdotustaan seuraavasti, Asuminen ja ympäristövastuualueen kone- ja korjaushalli-investoinnin osalta laaditaan hankesuunnitelma Kemijärven paloaseman kiinteistöön vuoden 2025 aikana. Hankesuunniteluun varataan 40 000 € ja investointiohjelmasta poistetaan sinne vuosille 2025 ja 2026 suunnitellut kustannukset. Työttömyysetuusmaksukuluihin vararataan määrärahaksi 720 000 €.

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy kaupunginjohtajan täydennetyn ehdotuksen Kemijärven kaupungin vuoden 2025 talousarvioksi ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelmaksi.

 

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että talousarvio 2025 ja taloussuunnitelma 2026-2027 esiteltiin ennen asian käsittelyä ja päätöksentekoa. Esittelyn toteuttivat talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, liikelaitoksen toimitusjohtaja Esa Pöyliö, elinvoimajohtaja Anne Karppinen, vt. tulevaisuusjohtaja Ilpo Tervonen, johtava terveystarkastaja Elina Kostamovaara ja hallintojohtaja Marjo Säärelä.

Juha Pikkarainen saapui kokoukseen klo 13.57, varavaltuutettu Jani Tikkanen poistui kokouksesta.

Kokouksessa pidettiin tauko klo 15.00 - 15.32. Aulikki Imporanta palasi kokoukseen tauon jälkeen klo 15.35.

Merkittiin pöytäkirjaan, että valtuustoryhmien puheenjohtajat pitivät ryhmäpuheenvuorot ennen talousarvion 2025 ja taloussuunnitelman 2026-2027 käsittelyä ja päätöksentekoa. Ryhmäpuheenvuorot toteutettiin seuraavassa järjestyksessä: KD/Pirkka Aalto, Tky/Hannaliisa Sutinen, SDP/Markku Harju, Vas/Jarkko Kotilaine, Kok/Harri Väliranta, PS/Matti Hietanen, Kesk/Heikki Nivala.

Kokouksessa pidettiin tauko klo 17.10-17.40. Tauon aikana Paula Alatalo poistui kokouksesta ja varavaltuutettu Tuomas Kalliokoski saapui kokoukseen.

KÄYTTÖTALOUSOSA:
Eino Meriläinen esitti, että kaupunginhallituksen budjettiin ystävyyskuntatoimintaan lisätään 20 000 € nuorten matkakulujen tukemiseksi (kaupungin osuus 1 500 € per nuori, mikäli lähtijöitä on 20). Tällöin perheiden osuudeksi jää noin saman verran, kuin aikaisempinakin vuosina (1 500 €). Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Meriläisen esittämän lisäyksen.

Hannaliisa Sutinen esitti, että Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluista sivulta 56, 9. Henkilöstötavoitteet, -suunnitelma ja resurssien käyttö poistetaan kohta 3. Kulttuuri: Henkilöstöresurssin vakiinnuttaminen kulttuuripalveluissa. Sutisen esitystä kannattivat, Tuomas Kalliokoski ja Matti Hietanen.

Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa oli tehty kaupunginhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys, asia on ratkaistava äänestyksellä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen esitystä, vastaavat JAA ja ne jotka ovat Hannaliisa Sutisen esityksen kannalla, vastaavat EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 18 JAA-ääntä, 6 EI-ääntä, 1 TYHJÄ ja 2 POISSA (äänestyspöytäkirja liitteenä B). Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen esityksen tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

INVESTOINTIOSA:
Heikki Nivala esitti, että Pöyliöjärven hybridireitti osalta valtuusto edellyttää, että hanketta koskeva suunnitelma tuodaan valtuustolle päätettäväksi ja siinä vaiheessa esitetään rahoitussuunnitelma sekä hankeen mahdollista toteuttamista ja aikataulua koskeva päätösesitys. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Nivalan esityksen.

Heikki Nivala esitti, että Monitoimitraktorin (varusteineen) määräraha poistetaan talousarviosta. Jos hankinta tulee uudelleen valmisteltuna valtuuston käsiteltäväksi, tulee perustellussa esityksessä esittää lisätalousarvio ja siihen liittyvä selvitys, josta ilmenee koneen käytön tarpeellisuus, onko kone täysin uusi hankinta (ei korvaava) ja onko Kemijärvellä tarjolla yritysten toimesta vastaavia palveluja. Yritysvaikutusten arviointi tulee liittää mahdolliseen uuteen esitykseen. Nivalan esitystä kannattivat Matti Hietanen, Hannaliisa Sutinen.

Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa oli tehty kaupunginhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys, asia on ratkaistava äänestyksellä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen esitystä, vastaavat JAA ja ne jotka ovat Heikki Nivalan esityksen kannalla, vastaavat EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 11 JAA-ääntä, 16 EI-ääntä (äänestyspöytäkirja liitteenä C). Puheenjohtaja totesi Heikki Nivalan esityksen tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

Eino Meriläinen esitti Peurakantaan valaistun ladun toteuttamiseen vuodelle 2025 lisätään 40 000 euroa, yhteensä 100 000 euroa. Suunnitteluvuodelle 2026 vartaan 110 000 euroa ja vuodelle 2027 varataan 100 000 euroa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Meriläisen esityksen.

Veikko Niemelä esitti, että  veneväylät ja väylämerkkien laajaa peruskorjaus aikaistetaan vuodelle 2025. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Niemelän esityksen.

Kokouksessa pidettiin tauko klo 19.59- 20.13 välisenä aikana.

Heikki Nivala esitti, että Kylpylä-Uimahalli Poukaman korjaustyötä nopeutetaan ja vuodelle 2025  määrärahaa 900 000  euroa, vuoden 2026 määräraha on 1 200 000 euroa. Poistetaan erillinen suunnittelumääräraha 50 000 euroa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Nivalan esityksen.

Markku Harju esitti, että päiväkotien leikkivälineet + piha-alueet kohdasta vuodelta 2027 siirretään 50 000 euroa vuodelle 2025. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Harjun esityksen.

Heikki Nivala esitti ponsialoitteeksi seuraavaa: Osallistuvan budjetin teema tulee valita päätettyjen ohjeiden mukaisesti ja äänestykseen valittavan ehdotuksen toteuttamiskustannukset ei saa ylittää 20 000 euroa. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti ponnen.

Heikki Nivala esitti ryhmäpuheenjohtajien ponsialoitteena, että kaupunki aloittaa vuoden 2025 ensimmäisen neljänneksen aikana organisaatiota koskevan toimivuuden ja tarvelähtöisen arvioinnin. Lopputuloksen hallitus tuo valtuustolle arvioitavaksi. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti ponnen.

 

 

KH 09.12.2024 § 359   

      

 

Päätöksessään 2.12.2024 § 345 kaupungin hallitus ei päättänyt ehdotuksestaan talousarvioksi vuodelle 2025 ja taloussuunnitelmasta vuosille 2026–2027, tämän vuoksi asia on käsiteltävä itseoikaisuna uudelleen. Kaupunginhallituksen on laadittava seuraavan vuoden talousarvioehdotus valtuustolle ja annettava selkeä päätösehdotus kaupunginvaltuuston käsittelyn pohjaksi.

 

Hallintosäännön 91 §:ssä todetaan, että valtuuston kokouksen esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotuksista valtuuston päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Lisäksi hallintosäännön 102 §:n mukaan kaupunginvaltuustossa asioiden käsiteltäessä kaupungin hallituksen edotus on käsittelyn pohjana (pohjaehdotus).

 

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta ja 93 §:n mukaan kunnanhallituksen on valmisteltava valtuustossa käsiteltävät asiat, lukuun ottamatta asioita, jotka koskevat valtuuston toiminnan sisäistä järjestelyä taikka jotka 35 §:ssä tarkoitettu tilapäinen valiokunta tai 121 §:ssä tarkoitettu tarkastuslautakunta on valmistellut. Valtuuston käsittelyyn asiat eivät siis voi tulla ilman hallituksen valmistelua.

 

Liitteenä 1 Talousarvio 2025 ja taloussuunnitelma 2026–2027.

 

Valmistelija Hallintojohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Solatie Dina Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy ehdotuksen Kemijärven kaupungin vuoden 2025 talousarvioksi ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelmaksi.

 

Päätös Paula Alatalo esitti, että vuoden 2025 talousarvio ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelmaksi palautetaan uudelleen valmisteluun. Hannaliisa Sutinen, Matti Torvinen, Teija Kerkelä kannattivat Alatalon esitystä.

Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi, että oli tullut kannatettu esitys asian palauttamisesta uuteen valmisteluun, joten on tarpeen äänestää. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan äänestysehdotuksen: Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista JAA ja uudelleen valmisteluun palauttamista EI. Äänestyksen tulos: 4 JAA-ääntä (Tapio, Kerkelä, Ojala, Harju),  3 EI-ääntä (Sutinen, Alatalo, Torvinen). Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen jatkavan asian käsittelyä.

Kaupunginjohtaja täydensi päätösehdotustaan seuraavasti, Asuminen ja ympäristövastuualueen kone- ja korjaushalli-investoinnin osalta laaditaan hankesuunnitelma Kemijärven paloaseman kiinteistöön vuoden 2025 aikana. Hankesuunniteluun varataan 40 000 € ja investointiohjelmasta poistetaan sinne vuosille 2025 ja 2026 suunnitellut kustannukset. Työttömyysetuusmaksukuluihin vararataan määrärahaksi 720 000 €.

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy kaupunginjohtajan täydennetyn ehdotuksen Kemijärven kaupungin vuoden 2025 talousarvioksi ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelmaksi.

Kokouksessa pidettiin tauko klo 17.19 - 17.30

 

 

KH 02.12.2024 § 345   

      

 

Kuntien talousarvio ja -suunnitelma

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä

hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen

hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös

taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi).

Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat

kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin

toiminnan ja talouden tavoitteet.

 

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan

taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa kuntalain mukaan neljän vuoden

kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien ja

mikäli taseessa on alijäämää yli 500 €/asukas, kuuden vuoden aikana.

Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä,

joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

Kuntaliiton laatimassa talousarvio ja -suunnitelmasuosituksessa on

tarkemmin määritelty talousarvion tehtävät ja rakenne. Talousarviolla ja -

suunnitelmalla on kaksi näkökulmaa, jotka määräävät suunnitelman

rakenteen. Kaupungin kokonaistalouden näkökulmaa korostetaan

tuloslaskelmaosan ja rahoitusosan esittämisellä. Tuloslaskelmalla

osoitetaan, minkälaisen tuloksen talousarvio tuottaa ja miten se

muodostuu. Rahoituslaskelmalla selvitetään rahoitustarve ja miten se

katetaan.

 

Tulosohjauksen näkökulma puolestaan toteutetaan käyttötalousosan ja

investointiosan toiminnallisilla tavoitteilla ja määrärahoilla. Kuntalain 110

§:ssä tarkoitetut toiminnalliset tavoitteet asetetaan sanallisesti

todennettaviksi toimenpiteiksi tai mitattaviksi palvelujen määriksi.

Kemijärven kaupungin taloustilanne ja talousarviosuunnittelun

lähtökohdat

 

Kemijärven kaupungilla on vuoden 2023 tilinpäätöksen mukaan

kumulatiivista ylijäämää yhteensä 16,3 miljoonaa euroa. Vuoden 2024

tilinpäätösennusteen mukainen tulos on arviolta 0,9 miljoonaa euroa

ylijäämäinen, joten kumulatiivista ylijäämään on vuoden lopussa n. 17,2

milj. euroa.

 

Kaupunginvaltuusto päätti 28.10.2024 84 § ja 85 § pitää tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentit vuoden 2024 tasolla eli tuloveroprosentti on 8,9 % ja kiinteistöveroprosentit ovat
1. Yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30,
2. Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,50,
3. Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,35,
4. Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00,
5. Eräiden laitosten mm. voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 3,10,
6. Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosenttia ei määrätä ja
7. Maapohjan kiinteistöveroprosentti 1,30.

 

Peruspalvelujen valtionosuudet ja verotulot ovat muuttuneet oleellisesti

sote-palvelujen siirtyessä hyvinvointialueiden tehtäviksi vuoden 2023

alusta. Hallitus esitti vuonna 2023 eduskunnalle, että sote-laskelmapäivityksen

vaikutuksia kunnille vuoden 2024 osalta lievennetään lykkäämällä vuotta

2023 koskevan jälkikäteisen valtionosuuden vähennyksen alkamista

vuodelle 2025 ja jakamalla vähennys kolmelle vuodelle. Lisäksi vuodelle

2024 tehdään määräaikainen 192 miljoonan euron (34,70 euroa asukasta

kohden) valtionosuuden lisäys. Vastaavasti valtionosuutta vähennettäisiin

määräaikaisesti vuosittain 64 miljoonaa vuosina 2025–2027 (11,57 euroa

asukasta kohden). Nämä päätösten mukaiset vähennykset kohdistuvat siten talousarviovuodelle 2025 ja suunnitelmakaudelle 2026-2027.
 

Valtionosuuksien määrää ei vielä ole vahvistettu vuodelle 2025, mutta

arviona on, että kaupungin valtionosuustaso on 7,2 milj. euroa sisältäen työllisyydenhoitoon kunnille vuodesta 2025 lähtien osoitettava valtionosuus.

Kaupungin tuloveroprosentti on 8,9 % ja tästä kunnallisveroaste on 6,81 %.

Verotulo v. 2025 verolajeittain on ennusteen mukaan seuraava:

- tuloverotulo 12,6 milj. euroa

- kiinteistöverotulo 5,3 milj. euroa

- yhteisöverotulo 1,8 milj. euroa

- verotulo yhteensä 19,7 milj. euroa

Rahoitustuottoja kaupunki saa vuonna 2025 yhteensä 1,3 milj. euroa.

Tästä tuotosta merkittävin osuus on sähköenergianmyynnistä saatavia

tuloja.

 

Valtuusto hyväksyy toimielinten (toimialojen) määrärahan kokonaiskäytön

ja antaa valtuudet lautakunnille/johtokunnalle ja kaupunginhallitukselle

jakaa määrärahat käyttösuunnitelmilla toimialojen vastuualueille ja

yksiköille.

 

Kaupunginjohtajan talousarvioehdotus

Kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksessa kaupungin toimintakate

sisältäen liikelaitoksen on vuodelle 2025 yhteensä -25 142 370 euroa.

Investointitaso on tulevina vuosina huomattavan korkea ja vaikuttaa

kaupungin lainanottotarpeeseen, koska samaan aikaan lyhennetään

kaupungin pitkäaikaisia lainoja. Investointeja ei pystytä toteuttamaan

omarahoituksella. Investoinnit v. 2025 on yhteensä 4,7 milj. euroa, v. 2026

yhteensä 3,9 milj. euroa ja v. 2027 yhteensä 3,8 milj. euroa.


Vuonna 2025 lainanottotarve on 6,5 milj. euroa ja lisäksi voidaan kassanhallinnan vuoksi nostaa myös lyhytaikaista luottoa. Vanhoja lainoja lyhennetään samanaikaisesti 5,4 milj. eurolla. Taloussuunnitelmavuosien 2026-2027 osalta tilanne näyttää velkaantumisen osalta huonommalta, sillä velkamäärä kasvaa. Lainamäärä suunnitelmakauden päättyessä on arviolta 31,0 milj. euroa eli noin 4 560 euroa asukasta kohden.

Vuoden 2025 talousarvioesityksen keskeiset tunnusluvut, joissa

vertailukohtana on kuluvan vuoden tilinpäätösennuste (26.11) ovat:

- ulkoisten toimintamenojen kasvu 5,1 %

- ulkoisen toimintakatteen kasvu 9,5 %

- vuosikate 3,6 milj. euroa, mikä kattaa poistot 123,0 prosenttisesti

- investointien tulorahoitus 76,7 %

- tilikauden tulos 0,7 milj. euroa

- bruttoinvestoinnit 4,7 milj. euroa

- rahoitustarve (toiminnan ja investointien rahavirta) -1,1, milj. euroa

- lainamäärä euroa/asukas n. 4 220 euroa (ilman konserniyhtiöiden lainoja)

 

Talouskehitys 2019-2027

 


Oheisena toimielinten päätökset vuoden 2025 talousarviosta ja

taloussuunnitelmasta vuosille 2026-2027 sekä yhdistelmä toimielinten

investointiesityksistä.

 

Liitteenä 3 talousarvio 2025 ja taloussuunnitelma 2026-2027 -ehdotus.

Oheisena kaupunginhallitukselle tiedoksi henkilöstösuunnitelma v. 2025-

2027.

 

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Solatie Dina Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy ehdotuksen Kemijärven kaupungin vuoden 2025 talousarvioksi ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelmaksi.

 

Päätös Riitta Savukoski poistui kokouksesta klo 17.03

Kaupunginhallitus päätti, että Kemijärven kaupungin vuoden 2025 talousarviota ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelmaa ei käsitellä kaupunginhallituksessa, vaan asia siirretään valtuuston käsiteltäväksi.

Juhani Tapio jätti päätökseen eriävän mielipiteen.